Tänään jaan, mitä eilen kirjoitin. Aihe on arka, vaikea ja tärkeä. Aihe on yksinäisyys.
Yksinäisyyttä on monenlaista. Se voi olla fyysistä tai sellaista, jota kokee ihmisjoukossa, tai jopa läheisten kanssa.
Kipeät asiat ja hetket luovat helposti muuria. Kipu helposti eristää. Sillä syvällä kivun luona kulkija on kokemuksessa yksin, vaikka ympärillä olisikin ihmisiä, jopa ystäviä, jopa rakkaita. Muurin taakse on vaikea päästää muita. Harva osaa kysyä tietäkään.
On kuitenkin ainekin yksi, joka haluaa tulle sinne kipeimmänkin kivun keskelle, sinne hiljaisimman yksinäisyyden keskelle.
Kivun ympärillä oleva yksinäisyyden kokemus voi olla myös niin painava, että sitä mieluummin juoksee karkuun. On helpompi paeta suorittamiseen, erilaisiin korvikkeisiin tai vain tarttua puhelimeen ja selata, mitä vain. Meidän ajassa on helppo täyttää päivät ja pää uutisvirralla, viihdykkeillä, millä vaan, jottei itsekkään tarvitsisi kipua kohdata. Yksinäisyyttä korvikkeet eivät kuitenkaan poista.
Yksinäisyyden poistaminen aloitetaan sillä, että ensin päästää itsensä sisään ja sitten yhden henkilön kerrallaan. Montaa sinne ei tarvitakaan, kun yksinäisyys pikkuhiljaa vaihtuu yhteydeksi.
Jeesus sanoi kerran: “Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” Ilmestyskirja 3:20
Jeesus seisoo ovi kerrallaan sydämesi ovilla ja koputtaa, pyytää lupa saada astua sisää. Hän koputtaa myös sille syvimmälle ovelle, jonka takana olet yksin. Jonne et ole ketään päästänyt. Et ehkä itseäsikään. Hän haluaa tulla sinnekin ja tuoda parantavan läsnäolonsa mukanaan. Hän ei tule väkisin, vaan kolkuttaa. Sinä saat valita, avaatko. Hän tarjoaa yhteyden lahjaa.
Sen lisäksi, että me tarvitaan yhteyttä Jumalaan, me tarvitaan myös toisiamme. Me tarvitaan toisiamme paljon enemmän kuin, mitä me meidän individualisesta kulttuurista käsin haluttaisiin ajatella. Vaikka me pärjätäänkin omillamme, me tarvitaan toisiamme, voidaksemme hyvin. Meidän sisällä on kaipaus tulla nähdyksi. Kaipaus, että joku tuntee meidät. Sillä tavalla meidät on luotu. Yhteyteen. Yhteyteen Jumalan, itsemme ja toistemme kanssa.
Joten päästä Jumala kipuusi ja lisäksi etsi myös joku luotettava henkilö, ja kerää rohkeus ja päästää joku ihminenkin sisään, kipuusikin. Sinnekin, jossa olet yksin. Se on pelottavaa ja työlästä, mutta se on sen arvoista. Silloin valhe, että me oltaisiin yksin, alkaa murtumaan.
Sillä
Et ole yksin
Et ole koskaan yksin
Kipeimpinä hetkinäkään, et ole yksin