Hyvä työpäivä

Kirjoitin jokin aika sitten, että joskus töissä on rankka päivä. Toisinaan voi olla ok-päivä ja joskus taas erityisen hyvä, merkityksellinen työpäivä.

Olen huomannut, että erityisen hyvät päivät ilmestyvät horisontiin usein juuri haastavien päivien jälkeen. Epämukavuusalueella tapahtuu parhaimmassa tapauksessa kasvua. Rankat päivät ei siis automaattisesti ole pelkästään huonoja. Ne voivat olla myös mahdollisuuksia oppia uutta ja kasvaa ja niinpä niitä seuraa parhaimassa tapauksessa merkitykselliset, hyvät päivät.

Merkityksellinen työpäivä voi pitää sisällään esimerkiksi näitä:

oivalluksia
hyviä kohtaamisia
yhteyttä
yhdessä tekemistä
eteenpäin menemistä

Takana on hyviä työpäiviä.

Tänään minulla oli puolukan makuinen työpäivä ja sillä tarkoitan erityisen hyvää päivää. Pidän puolukoista todella paljon.

Puolukkalle se maistui myös ihan konkreettisesti maastokäynnillä suunnittelukohteessa, metsästä ohimennen popsittuna.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *