Siemeniä mullan alla

Hei, tässä blogin esittelykirjoitus.

Olen Hanna-Leena. Asun mieheni ja kolmen melko pienen lapsen kanssa omenapuiden katveessa. Intohimojani ovat ollet mm. oppiminen, looginen ajattelu, analysointi, ihmiset, meri, vuoret, tunturit, unelmointi, rukoilu ja pohdiskelu. Olen osittain insinöörin stereotyyppi ja toisaalta taas herkkä taivaanrannan maalari. Minulla on kestänyt pitkän aikaa saada itseltäni vastaus, kumpaan muottiin pitäisi ahtautua. Onnekseni alan aavistamaan vastauksen;
saan olla juuri omanlaiseni diplomi-insinööri-projektipäällikkö-äiti-herkkä-rohkaisija ja paljon muutakin. Saan olla matkalla löytämässä luovuuttani ja omia lahjojani ja harjoitella niiden ottamista käyttöön.

Äitiyslomalla kokemani uupumuksen keskellä löysin kaipuuni luovaan kirjoittamiseen. Kirjoitetut sanat auttoivat saamaan selvyyttä, mitä pinnan alla oli menossa. Syväsukkeluksen aikana löytyi aarteita ja alkoi matka kohti omanlaisempaa olemista. Yksi sydämen palo, jonka löysin, oli innostus jakaa löytöjä toisillekin ja auttaa heitäkin pääsemään eteenpäin omissa jutuissaan. Ajattelen, että meillä kaikilla on lahjoja, unelmia ja paloja, jotka ovat ainutlaatuisia ja löytämisen arvoisia. Jollain ne ovat heti selviä, mutta monella kuin simeniä mullan alla.

Sydämen unelmien eteenpäinviemiseen tarvitaan usein paljon rohkeutta. Omalla kohdalla olen sitä kerännyt kauan. Lopulta tulin pisteeseen, että kaipuu oli suurempi kuin pelko. Silloin aloitin. Siemet nousivat oraalle mullasta.

Vieläkin monesti pelottaa jokainen askel, mutta olen myös saanut kokea, miten oman jutun tekeminen inspiroi ja voimaannuttaa.

Kirjoitan blogissa mm. aiheista rohkaisu, itsetuntemus, kasvu ja vanhemmuus. Hengellisiäkin kirjoituksia kumpuaa sydämeltä, cant help it. Hengellisyys on osa minua ja suurimman avun matkalla olen saanut Jeesukselta. Hän on nostanut ja kantanut tuhansia kertoja.

Toivottavasti blogi saa olla rohkaisuksi.

Kaikkina päivinä

“Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut elämäni kaikkina päivinä”

K-a-i-k-k-i-n-a päivinä.

Se ympäröi minut hyvinä päivinä.
Mutta mikä pysähdyttävä ajatus, että vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, se ympäröi minut sielläkin.

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut hyvien ja huonojen päivien lisäksi keskinkertaisina päivinä. Silloin, kun päivä on yhtä sitkeää kaurapuuroa.
Silloin, kun juuri paikoilleen loksahtaneet palaset tuntuvatkin olevan sekaisin ja jopa hukassa.

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut, silloinkin kun on sumuista, ja on vaikea nähdä eteenpäin. Otan pienen askeleen. Enempää ei kai aina tarvitse nähdäkään.

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minun kaikkina elämäni päivinä. (Psalmi23)

Palasena omalla paikalla

Ajattele, että olisi paikka
juuri sinulle
juuri sinunlaiselle
sinun elämäsivaiheillesi
sinun persoonallesi
kulmillesi
lahjoillesi

paikka johon kuulua
paikka jossa kokea merkityksellisyyttä

ajatella, että sellainen paikka on.


Olen vuosia kysellyt, mikä on kutsumukseni. Mitä on ne tehtävät, joissa voin käyttää lahjojani hyvään ja kokea syvää merkityksellisyyttä. Olen kysellyt mihin Jumala haluaisi minua johdattaa. Mitään konkreettista ei ole “ilmaantunut”. Tai en ollut ainekaan huomannut. Ihan tavallisia asioita ja elämänvaiheita, hyviä ja huonoja.

Prosessi on jauhanut ja jauhanut.
Saviruukun dreija on pyörinyt ja pyörinyt. Tavallinen savi on alkanut saada muotoaan, välillä särkyen ja sitten taas uudeksi kasaten ja muovaten.
Uutta on luotu hitaasti, pehmeästi ja kuitenkin voimallisesti.

Jossain vaiheessa aloin oivaltamaan, että “paikat” ja tilanteet, joissa olen ollut,
ovatkin olleet osa johdatettua matkaa. Niiden  avulla olen muokkaantunut.

Niinpä “kutsumus”, joka kauan on tuntunut kaukaiselta ja utuiselta on tullut lähemmäs ja lähemmäs ja kuin hitaasti loksahtaen huomaan: se onkin tässä. Tässä, missä olen.

Minun tarinani saa olla osa suurempaa tarinaa.

“Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina. Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.
Kirje efesolaisille 2:17‭-‬20

Onnea on havahtua, että omanlaiselle kivelle on omankokoinen paikka tuossa rakennuksessa.

Pyydän viisautta

Kävimme ennen koronaa sunnuntaisin seurakunnassa. Lasten kanssa se oli välillä vähän villiä menoa, mutta silti kaikki tykkäsimme. Se siunasi perhettämme armolla, rohkaisulla, yhteisöllä ja kirkkokahvien karkeilla ja sipseillä.

Nyt on korona muuttanut sunnuntaimme. Se on enemmän kuin kaikki muutkin päivät ja se on vähemmän se. Kaipaan seurakuntayhteyttä. Yritämme katsoa jotain virtuaalisesti, mutta kyllähän se jää kokemuksena paljon etäisemmäksi kuin oikeiden ihmisten kohtaaminen.

Siksi rukoilen tänään.
Isä meidän, pyydän viisautta opettaa sinusta lapsille, jotta voisimme siirtää siunaustasi myös heille.
Pyydän viisautta, miten reagoida kitinän edessä.
Pyydän viisautta osoittaa ja opettaa sinun kärsivällisyyttäsi ja rakkauttasi. Miten voisimme sitä opettaa, jos oma sydän on kova.
Pyydän viisautta, miten itse ottaa vastaan Sinulta, jotta olisi jotain, mitä antaa eteenpäin. Pyydän viisautta tähän kummalliseen aikaan, että voisimme pysyä lähellä Sinua.


“Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.”
Jaakobin kirje 1:5


“Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä.”
Jaakobin kirje 3:17

Yksin kotona kaksin

Muut lähti päivän aktiviteetteihin, minä ja vauva jäätiin yksin kotiin, siis kaksin.

Olisin voinut hyvin siivota, pyykätä jne…mitä näitä nyt on, loputon lista. Mutta sen sijaan silloin kun voin valita, mielummin kuuntelen musiikkia, teen asioita hiljalleen, minkä ajatuksiltani ehdin. Vauva nukkuu ja minä ehdin ajatella, venytellä, muistaa ja unelmoida.

Unelmoin ihan kynällä paperille. Se oli mielestäni niin hauskaa, että ajattelin jakaa sen teille ilman omia täydennyksiäni.

Voit täydentää omia erityyppisiä unelmia esim. näin:

  • kirjoita unelma paperille
  • mikä voisi olla seuraava konkreettinen askel unelmaa kohti?
  • milloin?
  • onko ajatuslukkoja tai muita esteitä?
  • onko niihin avaimia?

Kuulostaa, että joku suloinen olento on heräämässä. Hyviä unelmointeja!

Kipua ja valoa

Viime viikoina ei ole ollut montaakaan kivutonta päivää. Tuoreimpana taisteluna rintatulehdus. Voihan imetys! Se on niin ihanaa ja helppoa, kun se onnistuu, että en osaa siitä luopuakkaan ja kuitenkin se on minulle myös kaikkea muuta kuin helppoa. Edellisenä vauvavuotena sain rintatulehduksen viisi kertaa. Se oli ehkä rankinta vauvavuodessa. Se tarkoitti myös kasapäin särkylääkkeitä ja viisi antibioottikuuria. Ei hyvä. Ja nyt siis olen taas tässä samassa tuskaisessa ja inhottavan tutussa kivussa. Niin helposti tulee epätoivoinen ajatus, että kaikki vaikea menee samoin kuin viimeksi. Mutta eihän se välttämättä ole niin. Ajatukset kuitenkin valitsevat mieluiten vanhat tutut radat. Uusien ajatusurien eteen joutuu todella tekemään työtä.

Tällä kertaa selvisin pahimmasta vaiheesta kotikonstein ja särkylääkekuurilla, ilman antibiootteja toistaiseksi. Se oli imetyspolin neuvo. Kipu ei ole poistunut, mutta lieventynyt kuitenkin. Ehkäpä jossain välissä tulee kivuton päivä, vaikka sitä on vaikea juuri nyt muistaa tai uskoa.

Tunnen syvää myötätuntoa kaikkia niitä kohtaan, jotka kärsivät pitkistä kivuista, puhumattakaan pysyvistä. Jatkuva kipu on piinallinen seuralainen.

En ole käynyt ulkona moneen päivään, enkä meinannut mennä tänäänkään, mutta tutunnäköinen valoilmiö sai minut kokeilemaan voimia. Pakkasin itseni villahuiveihin, omaan toppatakkiin ja mieheni toppatakkin ja astuin ulos. Mikä kauneus olikaan vastassa! Kauneus on mainio lääke niin kipuun kuin lannistuneelle mielellekin.

Näin myös naapuriniityllä kyltin: tähän tulossa kesälampaita. Silmiin nousi vaihteluksi onnenkyyneitä. Olen puhunut usean vuosien ajan vitsaillen, että olisi ihana saada lampaita tai vuohia. Tuskin jaksaisin niitä todellisuudessa pitkäkestoisesti hoitaa, mutta jotain ihanaa siinä ajatuksessa on ollut. Sydän teki ilohypyn tästä uutisesta: lampaat tulevat vierellemme.

Joten tänään oli kipua, mutta toisaalta myös valoa ja lammasuutinen.
Pehmeä ja lämmin lammasuutinen❤.

Kiintopiste

Uusi vuosi on täynnä odotuksia normaalimmasta.
Koko planeetta huokailee
uupuneena, kyllästyneenä ja toiveikkaana,
milloin tuo viheliäinen viirus ottaa pienemmän roolin jokapäiväisestä elämästämme.

Niin toivon minäkin.
Introverttipuoleni tosin on nautinut tästä rauhallisuudesta, mutta kyllä alkaa riittämään.
Kaipaan nähdä ihmisiä,
vapaasti ja paljon kerrallaan. Sisätiloissa.

En kuitenkaan tiedä tarkalleen, miten tämä vuosi jatkuu. Eikä kukaan muukaan. Edessämme on tuntematon huominen. Siihen on hyvä ottaa mukaan muutama hyödyllinen eväs.

Myrskyn tai koronan tai minkätahansa epävarmuuden pyöriessä ympärillämme kaikuu tuulessa sanat “pysykää kiinni”. Pysykää kiinni
hänen rakkaudessaan ja hyvyydessään, Hänessä.
Älkää menettäkö toivoanne.
Hän on hyvä.

Kaikenlaisten lannistavien, pelonsekaisten, epätoivoisten ajatusten pyöriessä ympärillä, etsitään kiintopiste Hänen hyvyydestään.
Hän on meitä rakastanut, rakastaa yhä ja tulee rakastamaan huomennakin.
Se on meidän luja toivo.
Ei vain toiveajattelua, vaan luja toivo.

“Pysykää minun rakkaudessani…
Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani…
Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne…”

Jeesus (Johanneksen evankeliumi 15:7-17)

Pysyä kiinni hänen rakkaudessaan ja rakastaa toisiamme. Siinä yksi hyödyllinen eväs, tähänkin vuoteen.

Uuden vuoden alussa

Tämä aika vuodesta

Hyvä hetki katsoa taaksepäin
mistä kaikesta tultiin läpi
mistä kaikesta kiittää

Hyvä hetki katsoa eteenpäin
mitä unelmia uudelle vuodelle
minkä eteen nähdä vaivaa


Reflektointeja vuodesta 2020:

Kiittäminen tekee hyvää ja ehkäpä tällaisina aikoina se on erityisen tarpeellista.

Kiitän kaikesta, mitä ja ennen kaikkea keitä elämässäni on. Viime vuotta reflektoidessa, kiitosaiheena on myös uskaltaminen.

🙏 Kiitän, että saimme alkaa odottaa uutta perheenjäsentä. Sitä on edeltänyt monta pelonajatusta; voisiko se olla enää mahdollista. Kiitän, että sain rohkeuden ja luottamuksen ja että kaikki on mennyt hyvin.

🌿 Kiitän, että sain myös rohkeuden aloittaa tämän blogin ja uskalsin aloittaa jakamaan ajatuksia ja kirjoituksia. Se on yksi tärkeä askel tällä tuntemattomalla matkalla.


Unelmia & prioirisointeja vuodelle 2021:

😍 Uutena vuotena yksi tärkeä asia minulle on,
että osaisin olla läsnä lapsille; tälle uudelle persoonalle, joka tarvitsee minua alkuun niin konkreettisesti valtavasti, mutta myös isommille, jotka ovat myös aika pieniä, vielä hetken.

😴 Olen huomannut, että läsnäolon antaminen lapsille puolestaan edellyttää unen priorisointia, joten sen aioin tehdä…siis niin paljon kuin se on tänä heräilyjenvuonna mahdollista.

❤ Toinen tärkeä asia, johon haluan panostaa tänä uutena vuonna on parisuhde. Siihen on kaksi yksinkertaista syytä: tämä yhteinen matka on huomattavasti hauskempaa, kun siihen panostaa ja toisaalta myös tiedostan, että pienten lasten vanhempina parisuhde jää helposti jalkoihin.

🌼 Haluan panostaa muihinkin ihmissuhteisiin ajan sallimissa puiteissa.

🌱 Ja muutamia inspiroivia unelmiakin minulla on, joita aion työstää sopivissa väleissä. Ne pitävät mielen virkeänä😄 hope so.

Hyvää uutta vuotta!🤗

“Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.”
Jesajan kirja 43:19