Löytöjä rukouksesta

Arjessa ei ole monestikkaan helppoa pysähtyä ja löytää aikaa rukoukselle. Kaipaan rukousyhteyttä Jumalaan, mutta monesti vilskeen keskellä tuntuu, että en ehdi, en muista. Ja niinpä riudun. En tarkoita, että ajattelisin, että rukoileminen olisi joku velvollisuus, joka pitäisi suorittaa, vaan että se on jotain, mitä kaipaan. Kaipaan keitaalle.

Rukous ei ole pohjimmiltaan pelkkä kohtelias pyyntölista, vaan yhteyttä Isään, yhdessä olemista. Jeesus avasi meille pääsyn Isän luokse* . Siksi meillä on mahdollisuus tulla Jumalan, Isän, luokse ja olla hänen kanssaan.

Alkaessani rukoilemaan joudun monesti silmätysten oman epäuskoni kanssa. Epäusko uskottelee, että rukoileminen on ajanhaaskausta, eikä vaikuta mitään. Olen kuitenkin nähnyt monta kertaa rukouksen voimaa ja saanut kokea, että se ei ole turhaa, vaan päinvastoin parasta, mitä voi tehdä.

Parhaimmillaan rukous on minulle sitä, että lepään Jumalan edessä rehellisenä, aitona, sisin paljaana kaikkine tunteineni, pelkoineni ja kysymykseneni.
Siinä aitoudessa
särkyneenä
rakastettuna
sisimmän lukkoja aukeaa.

Rukouksessa fokus muuttuu.
Asiat näyttää ensisilmäyksellä joltain,
rukouksessa toisenlaiselta. 
Rukouksessa muistan Jumalan mahdollisuudet, viisauden ja huolenpidon.
Virkistys, elvyn, muistan
kaikki on hyvin.

Meille jätettiin ohjeeksi
“Rukoilkaa lakkaamatta” . Ei vain äärimmäisessä hädässä,
ei kolme, ei viisi kertaa päivässä,
vaan pitkin päivää,
joka hetki,
sanoilla ja ilman sanoja, “Hengen antamin voimin”***
Se ei ole vaatimus, ei edes velvollisuus.
Se on mitä upein mahdollisuus.

* Ef. 2:18
** 1. Tess. 5:17
*** Ef. 6:18

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *