Elpymispyöräily

Lapsilla ja minulla on kesäloma.
Kylläpä olemme nauttineen kesäilmoista,
yhdessäolosta ja kiireettömyydestä,
mutta kylläpä
olen myös alkanut pyöräilemään (yksin).

Kun mahdollisuus tulee,
niin hop pyörän selkään ja täysillä
läpi sireenien tuoksun ja
sivuilla vilisevien kukkaniittyjen,
kohti hetken hiljaisuutta.

Ajatukset saavat rullata, vilistä ja hidastella.

Koiranputket ovat kuin pitsiä.
Herkkiä, kauniita, taipuvia ja kukoistavia.

Ne taivuttelevat minutkin
päästämään irti turhautumisesta
ja näkemään kauneuden ympärilläni.

Ne kutsuvat päästämään irti
kontroloinnista ja
lepäämään enemmän luottamuksessa.

Ne kutsuvat iloitsemaan
taipumaan ja
kukoistamaan.

Sininen taivas ja voikukkia

Ajatukset leijailevat, lipuvat
kuin kesäpilvet taivaalla.
Lempilauluja on tällähetkellä kaksi
niiden nimet on voikukka ja voikukkia.

Alkukesä on jännää aikaa.
Silloin on lupa
vahva kehoitus
jättää murehtiminen.
Kukkivat tuomet, omenapuut, kirsikkapuut keskeyttävät harmaat ajatusketjut sanoen, katsoppa tätä!
Pyöräilessä tienvarren koiranputket, lemmikit ja puna-ailakit hymyilevät ja heiluttavat.

Alkukesän kauneus on suorastaan pursuilevaa, mykistävää.
Suljen suuni,
hiljennän murehtimisen
ja vain katson riemuitsevaa luontoa.
Hetken on helppo olla itsekin läsnä ja hymyillä koko olemuksellaan.

Olikohan minulla jotain tehtäviä,
mitä piti muistaa.
No en nyt ainekaan muista.

Lapset näkevät ja minäkin näen
leppäkertun ja muurahaisen.
Vauva tavoittelee kädellään voikukkaa.