Tilaa

Talvi tekee tilaa kevään tulla.

Kevät julistaa kovaan ääneen. Jää sulaa. Harmaaseen puhkeaa väripilkkuja. Uutta elämää syntyy kohisten. Valo lisääntyy. Valo paljastaa.

Meillä vauvan iltaitkut on vaihtuneet levolliseen uneen. Imetys sujuu ja linnut laulavat. Paljon hyvää nään ja olen kiitollinen. Samaan aikaan taidan siltikin olla väsynyt. Onhan tämä samaanaikaan ihanaa ja intensiivistä. Jotenkin tämä elämänvaihe herkistää ja vie tutkailemaan sielun sopukoita. Vanhoja solmuja katsellessa turhautumisen kyyneleet nousevat silmiin. Lasken solmut, mytyt, haavani, piilotetut sirpaleet lempeisiin käsiin. Käsiin, jotka kantavat, parantavat, hoitavat, rakastavat, luovat uutta.

Vanha tekee tilaa uuden tulla.

Pieniä suuria voittoja

Viikko sitte kirjoitettu:

Hiihtolomasta ne päivät, jolloin kokoonpanoon kuului minä ja kolme lasta, on paketissa. Kovin kauas ei liikkuttu kotoa. Nyt ei ollut sen hiihtoloman vuoro, kun olemme laskemassa lapin lumoavissa maisemissa. Toivon, että senkin vuoro vielä tulee. Tämän vuoden hiihtolomalla kohokohtia tähän mennessä on sen sijaan ollut mm. retki lähikauppaan ostamaan suklaamunat, hankikanto, hyvin luistavat lumikasat, auringon värjäämät kaislat, supermariolego, lämmin kaakao, talon ympäri kiertävä hiihtolatu, pikkusiskon pehmeät posket ja valloittava hymy. Päivien aikana on kuulunut monenlaisia soraääniä, mutta olen tosi kiitollinen, että niitä enemmän muistan ne hetket, kun kaikilla oli hetkittäin samaan aikaan hauskaa ja kevättalven aurinko paistoi ikkunasta. Olo on siis suorastaan voitokas. Se ei tarkoita, etteikö olisi pitänyt laskea sataan, samaistua Keskeeräiset äidit podcastin jaksoon äitien uupumuksesta ja huokailla kiireisiä rukouksia. Kaiken intensiivisyyden ja uupumuksen hiipimisen keskellä tuntuukin merkitykseltä huomata pieniä kauniita hetkiä ja juhlia pieniä suuria voittoja.

Valmista

Joskus voi yllättää itsensä.
Tänään tein sen saamalla tämän valmiiksi asti.
Ompa rentouttavaa tehdä välillä jotain, mikä tulee valmiiksi. Elämä tuntuu olevan muuten niin täynnä prosessia ja keskeneräisyyden hyväksymistä.
Pyykkikoria on haastava saada valmiiksi. Ennen kuin puhtaat vaatteet on paikallaan, saa aloittaa alusta. Sama tarina keittiössä. Entäpä sitten kuin itsestään lattioita pitkin seilaavat lelut ja muu irtotavara? Ei, pysyvästi valmista ei tule monenkaan asian kohdalla, ainekaan tässä elämänvaiheessa. Pieniä ohikiitäviä hetkiä, kun asiat on paikoillaan.
Keskeneräisenä ollaan itsekukin muutenkin. Vauvalla on kesken nukkumisen jalon taidon oppiminen, isommilla kesken toiset asiat ja minäkin keskeneräinen monella tapaa.

Lisää tilaa hengittää tulee sitä mukaan, kun pystyy hyväksymään keskeneräisyyttä ja lepäämään siitä huolimatta. Siinäkin olen vielä vähän kesken. Mutta sekin on varmaan ok. Sen olen kuitenkin huomannut, että kun oppii hyväksymään keskeneräisyyttä itsessään, on sitä helpompi hyväksyä myös toisissa.

Pyydän viisautta

Kävimme ennen koronaa sunnuntaisin seurakunnassa. Lasten kanssa se oli välillä vähän villiä menoa, mutta silti kaikki tykkäsimme. Se siunasi perhettämme armolla, rohkaisulla, yhteisöllä ja kirkkokahvien karkeilla ja sipseillä.

Nyt on korona muuttanut sunnuntaimme. Se on enemmän kuin kaikki muutkin päivät ja se on vähemmän se. Kaipaan seurakuntayhteyttä. Yritämme katsoa jotain virtuaalisesti, mutta kyllähän se jää kokemuksena paljon etäisemmäksi kuin oikeiden ihmisten kohtaaminen.

Siksi rukoilen tänään.
Isä meidän, pyydän viisautta opettaa sinusta lapsille, jotta voisimme siirtää siunaustasi myös heille.
Pyydän viisautta, miten reagoida kitinän edessä.
Pyydän viisautta osoittaa ja opettaa sinun kärsivällisyyttäsi ja rakkauttasi. Miten voisimme sitä opettaa, jos oma sydän on kova.
Pyydän viisautta, miten itse ottaa vastaan Sinulta, jotta olisi jotain, mitä antaa eteenpäin. Pyydän viisautta tähän kummalliseen aikaan, että voisimme pysyä lähellä Sinua.


“Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.”
Jaakobin kirje 1:5


“Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä.”
Jaakobin kirje 3:17

Kipua ja valoa

Viime viikoina ei ole ollut montaakaan kivutonta päivää. Tuoreimpana taisteluna rintatulehdus. Voihan imetys! Se on niin ihanaa ja helppoa, kun se onnistuu, että en osaa siitä luopuakkaan ja kuitenkin se on minulle myös kaikkea muuta kuin helppoa. Edellisenä vauvavuotena sain rintatulehduksen viisi kertaa. Se oli ehkä rankinta vauvavuodessa. Se tarkoitti myös kasapäin särkylääkkeitä ja viisi antibioottikuuria. Ei hyvä. Ja nyt siis olen taas tässä samassa tuskaisessa ja inhottavan tutussa kivussa. Niin helposti tulee epätoivoinen ajatus, että kaikki vaikea menee samoin kuin viimeksi. Mutta eihän se välttämättä ole niin. Ajatukset kuitenkin valitsevat mieluiten vanhat tutut radat. Uusien ajatusurien eteen joutuu todella tekemään työtä.

Tällä kertaa selvisin pahimmasta vaiheesta kotikonstein ja särkylääkekuurilla, ilman antibiootteja toistaiseksi. Se oli imetyspolin neuvo. Kipu ei ole poistunut, mutta lieventynyt kuitenkin. Ehkäpä jossain välissä tulee kivuton päivä, vaikka sitä on vaikea juuri nyt muistaa tai uskoa.

Tunnen syvää myötätuntoa kaikkia niitä kohtaan, jotka kärsivät pitkistä kivuista, puhumattakaan pysyvistä. Jatkuva kipu on piinallinen seuralainen.

En ole käynyt ulkona moneen päivään, enkä meinannut mennä tänäänkään, mutta tutunnäköinen valoilmiö sai minut kokeilemaan voimia. Pakkasin itseni villahuiveihin, omaan toppatakkiin ja mieheni toppatakkin ja astuin ulos. Mikä kauneus olikaan vastassa! Kauneus on mainio lääke niin kipuun kuin lannistuneelle mielellekin.

Näin myös naapuriniityllä kyltin: tähän tulossa kesälampaita. Silmiin nousi vaihteluksi onnenkyyneitä. Olen puhunut usean vuosien ajan vitsaillen, että olisi ihana saada lampaita tai vuohia. Tuskin jaksaisin niitä todellisuudessa pitkäkestoisesti hoitaa, mutta jotain ihanaa siinä ajatuksessa on ollut. Sydän teki ilohypyn tästä uutisesta: lampaat tulevat vierellemme.

Joten tänään oli kipua, mutta toisaalta myös valoa ja lammasuutinen.
Pehmeä ja lämmin lammasuutinen❤.

Uuden vuoden alussa

Tämä aika vuodesta

Hyvä hetki katsoa taaksepäin
mistä kaikesta tultiin läpi
mistä kaikesta kiittää

Hyvä hetki katsoa eteenpäin
mitä unelmia uudelle vuodelle
minkä eteen nähdä vaivaa


Reflektointeja vuodesta 2020:

Kiittäminen tekee hyvää ja ehkäpä tällaisina aikoina se on erityisen tarpeellista.

Kiitän kaikesta, mitä ja ennen kaikkea keitä elämässäni on. Viime vuotta reflektoidessa, kiitosaiheena on myös uskaltaminen.

🙏 Kiitän, että saimme alkaa odottaa uutta perheenjäsentä. Sitä on edeltänyt monta pelonajatusta; voisiko se olla enää mahdollista. Kiitän, että sain rohkeuden ja luottamuksen ja että kaikki on mennyt hyvin.

🌿 Kiitän, että sain myös rohkeuden aloittaa tämän blogin ja uskalsin aloittaa jakamaan ajatuksia ja kirjoituksia. Se on yksi tärkeä askel tällä tuntemattomalla matkalla.


Unelmia & prioirisointeja vuodelle 2021:

😍 Uutena vuotena yksi tärkeä asia minulle on,
että osaisin olla läsnä lapsille; tälle uudelle persoonalle, joka tarvitsee minua alkuun niin konkreettisesti valtavasti, mutta myös isommille, jotka ovat myös aika pieniä, vielä hetken.

😴 Olen huomannut, että läsnäolon antaminen lapsille puolestaan edellyttää unen priorisointia, joten sen aioin tehdä…siis niin paljon kuin se on tänä heräilyjenvuonna mahdollista.

❤ Toinen tärkeä asia, johon haluan panostaa tänä uutena vuonna on parisuhde. Siihen on kaksi yksinkertaista syytä: tämä yhteinen matka on huomattavasti hauskempaa, kun siihen panostaa ja toisaalta myös tiedostan, että pienten lasten vanhempina parisuhde jää helposti jalkoihin.

🌼 Haluan panostaa muihinkin ihmissuhteisiin ajan sallimissa puiteissa.

🌱 Ja muutamia inspiroivia unelmiakin minulla on, joita aion työstää sopivissa väleissä. Ne pitävät mielen virkeänä😄 hope so.

Hyvää uutta vuotta!🤗

“Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.”
Jesajan kirja 43:19

Hetkiä

Ensimmäisen paidan hiha jäi jo lyhyeksi

Päiviä toisensa perään, joinaa yritän riittää kolmelle pienelle sydämelle ja katsoa mitä jää jäljelle
toisinaan kovin vähän

On hetkiä
jolloin mietin
miten minusta on tähän kaikkeen

Sitten on myös hetkiä
jolloin huomaan
kaikki on hyvin
meistä on tähän
me opitaan
me hitsaudutaan
ne on voimaannuttavia hetkiä
niitä hetkiä jolloin silmät nauraa

Vaikka

Vaikka synnytys oli rankka,
se oli myös
voimallista ihmettä,
järisyttävä rankkuudessaan
ja upeudessaan.

Vaikka ensimmäiset viikot
ovat myllerrystä
kehossa ja mielessä,
ne ovat myös
hellyyden tunteisiin pakahtumista,
perhosia vatsanpohjassa,
syvältä nousevaa hymyä.

Vaikka vauvavuosi tulee
vaatimaan veronsa eheästä unesta
ja kysyy joustavuutta
enemmän kuin luonnostani omaan,
tuntuu suurelta saada kokea
se vielä kerran.
Tämä kaikki on kuitenkin
puhdasta onnea,
jota vaivannäkö syventää.

Tästä kaikesta alkaa piirtymään
ihmisen kokoinen tarina.

Olet siinä

Odotus on
monta kuukautta
monta päivää
monta tuntia

Synnytys on
monta tuntia
monta minuuttia
monta pitkää sekuntia
tunteiden koko kirjo

Ja sitten onkin vain yksi hetki
ohuen ohut hetki
jolloin tuntemukset vaihtuvat näkemiseksi

Olet siinä
ihoni tällä puolella
saamme nähdä sinut
katsot tummilla silmilläsi
yhtä ihmeissäsi kuin minä

Olet kaunis
olet täydellinen
olet valloittava ihme

Kiitän sinusta

Äitiysloman alku

Terveisiä onnenkukkuloilta. Äitiysloma on alkanut. Saan hetken hengähtää.

Töissä oli paljon innostavia asioita, mutta tuntuu hyvältä rauhoittaa tahti. Kasvava aarre sisälläni on jo jonkin aikaa pyytänyt minua hidastamaan.

Töistä irtautuminen ei ollut helppoa. Se on ihan oma prosessinsa laskea työkalut ja astua sivuun. Luottaa ja huomata, että asiat hoituvat ilman minuakin ja maailma jatkaa pyörimistään aivan hyvin.

Olo oli vähän kuin oravalla, joka hyppää pois oravanpyörästä toivoen, että omaisi liito-oravan ominaisuuksia.

Nyt olen laskeutunut äitiysloman maaperälle ilman liian monta kuperkeikkaa.

Täällä olen, vaakaalla maalla, vähän pää pyörällä vielä. Tiedän, että minua tarvitaan nyt toisaalla enemmän. On toisenlaisten tehtävien aika. Tärkein tehtävä tähän uuden alkuun on hengähtää ja kerätä voimia. Sen aion tehdä, eli siis olla.

En ole vähään aikaan jakanut mitään, koska tuo loppurutistus vei kaiken käytettivässinä olevan energiani. Ajatuksia silti on ollut ja on, joten nyt kun päivien dynamiikka muuttuu, niin ehkäpä kirjoittamisellekin löytyy taas enemmän aikaa.

Joten kuullaan!
Valonpilkahduksia marraskuuhun!

Loppuun kuva vuosien vierimisestä ja odotusmekon vuosikerroista: