Siemeniä mullan alla

Hei, tässä blogin esittelykirjoitus.

Olen Hanna-Leena. Asun mieheni ja kolmen melko pienen lapsen kanssa omenapuiden katveessa. Intohimojani ovat ollet mm. oppiminen, looginen ajattelu, analysointi, ihmiset, meri, vuoret, tunturit, unelmointi, rukoilu ja pohdiskelu. Olen osittain insinöörin stereotyyppi ja toisaalta taas herkkä taivaanrannan maalari. Minulla on kestänyt pitkän aikaa saada itseltäni vastaus, kumpaan muottiin pitäisi ahtautua. Onnekseni alan aavistamaan vastauksen;
saan olla juuri omanlaiseni diplomi-insinööri-projektipäällikkö-äiti-herkkä-rohkaisija ja paljon muutakin. Saan olla matkalla löytämässä luovuuttani ja omia lahjojani ja harjoitella niiden ottamista käyttöön.

Äitiyslomalla kokemani uupumuksen keskellä löysin kaipuuni luovaan kirjoittamiseen. Kirjoitetut sanat auttoivat saamaan selvyyttä, mitä pinnan alla oli menossa. Syväsukkeluksen aikana löytyi aarteita ja alkoi matka kohti omanlaisempaa olemista. Yksi sydämen palo, jonka löysin, oli innostus jakaa löytöjä toisillekin ja auttaa heitäkin pääsemään eteenpäin omissa jutuissaan. Ajattelen, että meillä kaikilla on lahjoja, unelmia ja paloja, jotka ovat ainutlaatuisia ja löytämisen arvoisia. Jollain ne ovat heti selviä, mutta monella kuin simeniä mullan alla.

Sydämen unelmien eteenpäinviemiseen tarvitaan usein paljon rohkeutta. Omalla kohdalla olen sitä kerännyt kauan. Lopulta tulin pisteeseen, että kaipuu oli suurempi kuin pelko. Silloin aloitin. Siemet nousivat oraalle mullasta.

Vieläkin monesti pelottaa jokainen askel, mutta olen myös saanut kokea, miten oman jutun tekeminen inspiroi ja voimaannuttaa.

Kirjoitan blogissa mm. aiheista rohkaisu, itsetuntemus, kasvu ja vanhemmuus. Hengellisiäkin kirjoituksia kumpuaa sydämeltä, cant help it. Hengellisyys on osa minua ja suurimman avun matkalla olen saanut Jeesukselta. Hän on nostanut ja kantanut tuhansia kertoja.

Toivottavasti blogi saa olla rohkaisuksi.

Aloitan

Olen huomannut, että tykkään itse lukea tarinoita muiden elämästä. Joihinkin kohtiin voi samaistua ja hymähtää itsekseen. Se auttaa ymmärtämään elämää, itseään ja tilanteita paremmin. Se tuntuu tilan tekemiseltä. Olla lupa. Uskaltaa. Nähdä.

Jotain sellaista haluaisin kirjoittaa. Jakaa paloja elämästä, paloja matkalta. Tarinat on nimittäin tarkoitettu jaettavaksi ja varsinkin rohkaisu, se on tarkoitettu jaettavaksi.

Olen kirjoittanut jo joitain vuosia itselleni, mutta en ole uskaltanut paljoakaan kirjoituksistani jakaa. Nyt on kuitenkin kuljettu sen verran tätä matkaa, että kaipuu ylittää arkuuden, rohkeus ylittää epäilyt. Siispä, nyt aloitan.