Ajattele hetki ajatuksiasi

💭 Ajatuksillamme on valtaisa vaikutus elämäämme. Se, mitä ajattelemme, vaikuttaa x ajan kuluessa siihen, miten asioita koemme, mitä tunnemme ja teemme, siis koko elämäämme.

❓Siispä kysymys, minkä levyjen annat ajatuksissasi pyöriä? Onko niistä osa sellaisia, jotka haluaisit vaihtaa? Entä, millä ruokit ajatuksiasi?

💎 Totuttujen ajatuspolkujen ajatteleminen on huomattavasti helpompaa kuin uusien. Ajatusten vaihtaminen ei olekaan suinkaan vaivatonta, mutta se on mahdollista! Ja ajattele, ajatusten muuttaminen aiheuttaa jopa fyysisiä muutoksia meidän aivoissamme! Se on huikeaa!

🌱 Itse ajattelen, että kaikki ei muuttuu pelkkien positiivisten ajatusten avulla, mutta paljon muuttuu totuudellisten ja toivontäyteisten ajatusten myötä.

🚦Ajatuksien ajattelemisesta on kirjoitettu lukuisia hyödyllisiä kirjoja ja nykyään ajatusten tunnistamista opetetaan jopa jo esikoulussa. Yksi viikko kotitehtävänä oli miettiä, mitkä ajatukset on “punaisia” ja millaisella “vihreällä” ajatuksella sellainen ajatus voisi korvata (liikennevalomalli). Esimerkki lapsen maailmasta “en koskaan opi pyöräilemään” -> “jos harjoittelen, niin voin oppia”.

🚶‍♀️Olipa negatiiviset ajatuspolut sitten kuinka syvästi tahansa urautuneet, voi uudelle ajatuspolulle lähteä vaikka tänään. Työtä se vaati ja toistoja, mutta jonain päivänä saat huomaat, että uusi polku on tallaantunut näkyviin ja se on jo pikkaisen aiempaa helpompi valita.

🙏Loppuun kaksi timanttista jaetta ajatuksista kirjojen kirjasta:

“Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne”
Kirje roomalaisille 12:2

“ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen.”
Kirje filippiläisille 4:8

Valmista

Joskus voi yllättää itsensä.
Tänään tein sen saamalla tämän valmiiksi asti.
Ompa rentouttavaa tehdä välillä jotain, mikä tulee valmiiksi. Elämä tuntuu olevan muuten niin täynnä prosessia ja keskeneräisyyden hyväksymistä.
Pyykkikoria on haastava saada valmiiksi. Ennen kuin puhtaat vaatteet on paikallaan, saa aloittaa alusta. Sama tarina keittiössä. Entäpä sitten kuin itsestään lattioita pitkin seilaavat lelut ja muu irtotavara? Ei, pysyvästi valmista ei tule monenkaan asian kohdalla, ainekaan tässä elämänvaiheessa. Pieniä ohikiitäviä hetkiä, kun asiat on paikoillaan.
Keskeneräisenä ollaan itsekukin muutenkin. Vauvalla on kesken nukkumisen jalon taidon oppiminen, isommilla kesken toiset asiat ja minäkin keskeneräinen monella tapaa.

Lisää tilaa hengittää tulee sitä mukaan, kun pystyy hyväksymään keskeneräisyyttä ja lepäämään siitä huolimatta. Siinäkin olen vielä vähän kesken. Mutta sekin on varmaan ok. Sen olen kuitenkin huomannut, että kun oppii hyväksymään keskeneräisyyttä itsessään, on sitä helpompi hyväksyä myös toisissa.

Palasena omalla paikalla

Ajattele, että olisi paikka
juuri sinulle
juuri sinunlaiselle
sinun elämäsivaiheillesi
sinun persoonallesi
kulmillesi
lahjoillesi

paikka johon kuulua
paikka jossa kokea merkityksellisyyttä

ajatella, että sellainen paikka on.


Olen vuosia kysellyt, mikä on kutsumukseni. Mitä on ne tehtävät, joissa voin käyttää lahjojani hyvään ja kokea syvää merkityksellisyyttä. Olen kysellyt mihin Jumala haluaisi minua johdattaa. Mitään konkreettista ei ole “ilmaantunut”. Tai en ollut ainekaan huomannut. Ihan tavallisia asioita ja elämänvaiheita, hyviä ja huonoja.

Prosessi on jauhanut ja jauhanut.
Saviruukun dreija on pyörinyt ja pyörinyt. Tavallinen savi on alkanut saada muotoaan, välillä särkyen ja sitten taas uudeksi kasaten ja muovaten.
Uutta on luotu hitaasti, pehmeästi ja kuitenkin voimallisesti.

Jossain vaiheessa aloin oivaltamaan, että “paikat” ja tilanteet, joissa olen ollut,
ovatkin olleet osa johdatettua matkaa. Niiden  avulla olen muokkaantunut.

Niinpä “kutsumus”, joka kauan on tuntunut kaukaiselta ja utuiselta on tullut lähemmäs ja lähemmäs ja kuin hitaasti loksahtaen huomaan: se onkin tässä. Tässä, missä olen.

Minun tarinani saa olla osa suurempaa tarinaa.

“Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina. Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.
Kirje efesolaisille 2:17‭-‬20

Onnea on havahtua, että omanlaiselle kivelle on omankokoinen paikka tuossa rakennuksessa.

Yksin kotona kaksin

Muut lähti päivän aktiviteetteihin, minä ja vauva jäätiin yksin kotiin, siis kaksin.

Olisin voinut hyvin siivota, pyykätä jne…mitä näitä nyt on, loputon lista. Mutta sen sijaan silloin kun voin valita, mielummin kuuntelen musiikkia, teen asioita hiljalleen, minkä ajatuksiltani ehdin. Vauva nukkuu ja minä ehdin ajatella, venytellä, muistaa ja unelmoida.

Unelmoin ihan kynällä paperille. Se oli mielestäni niin hauskaa, että ajattelin jakaa sen teille ilman omia täydennyksiäni.

Voit täydentää omia erityyppisiä unelmia esim. näin:

  • kirjoita unelma paperille
  • mikä voisi olla seuraava konkreettinen askel unelmaa kohti?
  • milloin?
  • onko ajatuslukkoja tai muita esteitä?
  • onko niihin avaimia?

Kuulostaa, että joku suloinen olento on heräämässä. Hyviä unelmointeja!

Kipua ja valoa

Viime viikoina ei ole ollut montaakaan kivutonta päivää. Tuoreimpana taisteluna rintatulehdus. Voihan imetys! Se on niin ihanaa ja helppoa, kun se onnistuu, että en osaa siitä luopuakkaan ja kuitenkin se on minulle myös kaikkea muuta kuin helppoa. Edellisenä vauvavuotena sain rintatulehduksen viisi kertaa. Se oli ehkä rankinta vauvavuodessa. Se tarkoitti myös kasapäin särkylääkkeitä ja viisi antibioottikuuria. Ei hyvä. Ja nyt siis olen taas tässä samassa tuskaisessa ja inhottavan tutussa kivussa. Niin helposti tulee epätoivoinen ajatus, että kaikki vaikea menee samoin kuin viimeksi. Mutta eihän se välttämättä ole niin. Ajatukset kuitenkin valitsevat mieluiten vanhat tutut radat. Uusien ajatusurien eteen joutuu todella tekemään työtä.

Tällä kertaa selvisin pahimmasta vaiheesta kotikonstein ja särkylääkekuurilla, ilman antibiootteja toistaiseksi. Se oli imetyspolin neuvo. Kipu ei ole poistunut, mutta lieventynyt kuitenkin. Ehkäpä jossain välissä tulee kivuton päivä, vaikka sitä on vaikea juuri nyt muistaa tai uskoa.

Tunnen syvää myötätuntoa kaikkia niitä kohtaan, jotka kärsivät pitkistä kivuista, puhumattakaan pysyvistä. Jatkuva kipu on piinallinen seuralainen.

En ole käynyt ulkona moneen päivään, enkä meinannut mennä tänäänkään, mutta tutunnäköinen valoilmiö sai minut kokeilemaan voimia. Pakkasin itseni villahuiveihin, omaan toppatakkiin ja mieheni toppatakkin ja astuin ulos. Mikä kauneus olikaan vastassa! Kauneus on mainio lääke niin kipuun kuin lannistuneelle mielellekin.

Näin myös naapuriniityllä kyltin: tähän tulossa kesälampaita. Silmiin nousi vaihteluksi onnenkyyneitä. Olen puhunut usean vuosien ajan vitsaillen, että olisi ihana saada lampaita tai vuohia. Tuskin jaksaisin niitä todellisuudessa pitkäkestoisesti hoitaa, mutta jotain ihanaa siinä ajatuksessa on ollut. Sydän teki ilohypyn tästä uutisesta: lampaat tulevat vierellemme.

Joten tänään oli kipua, mutta toisaalta myös valoa ja lammasuutinen.
Pehmeä ja lämmin lammasuutinen❤.

Uuden vuoden alussa

Tämä aika vuodesta

Hyvä hetki katsoa taaksepäin
mistä kaikesta tultiin läpi
mistä kaikesta kiittää

Hyvä hetki katsoa eteenpäin
mitä unelmia uudelle vuodelle
minkä eteen nähdä vaivaa


Reflektointeja vuodesta 2020:

Kiittäminen tekee hyvää ja ehkäpä tällaisina aikoina se on erityisen tarpeellista.

Kiitän kaikesta, mitä ja ennen kaikkea keitä elämässäni on. Viime vuotta reflektoidessa, kiitosaiheena on myös uskaltaminen.

🙏 Kiitän, että saimme alkaa odottaa uutta perheenjäsentä. Sitä on edeltänyt monta pelonajatusta; voisiko se olla enää mahdollista. Kiitän, että sain rohkeuden ja luottamuksen ja että kaikki on mennyt hyvin.

🌿 Kiitän, että sain myös rohkeuden aloittaa tämän blogin ja uskalsin aloittaa jakamaan ajatuksia ja kirjoituksia. Se on yksi tärkeä askel tällä tuntemattomalla matkalla.


Unelmia & prioirisointeja vuodelle 2021:

😍 Uutena vuotena yksi tärkeä asia minulle on,
että osaisin olla läsnä lapsille; tälle uudelle persoonalle, joka tarvitsee minua alkuun niin konkreettisesti valtavasti, mutta myös isommille, jotka ovat myös aika pieniä, vielä hetken.

😴 Olen huomannut, että läsnäolon antaminen lapsille puolestaan edellyttää unen priorisointia, joten sen aioin tehdä…siis niin paljon kuin se on tänä heräilyjenvuonna mahdollista.

❤ Toinen tärkeä asia, johon haluan panostaa tänä uutena vuonna on parisuhde. Siihen on kaksi yksinkertaista syytä: tämä yhteinen matka on huomattavasti hauskempaa, kun siihen panostaa ja toisaalta myös tiedostan, että pienten lasten vanhempina parisuhde jää helposti jalkoihin.

🌼 Haluan panostaa muihinkin ihmissuhteisiin ajan sallimissa puiteissa.

🌱 Ja muutamia inspiroivia unelmiakin minulla on, joita aion työstää sopivissa väleissä. Ne pitävät mielen virkeänä😄 hope so.

Hyvää uutta vuotta!🤗

“Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.”
Jesajan kirja 43:19

Lempeystankkaus

Tärkeä osa jouluun valmistautumista:
Lempeystankkaus

Olen harjoitellut nyt pari viikkoa vanhemmuuden laajentamista. Harjoitukset ja totuttelu on arvatenkin vielä kesken.

Kerran ja toisenkin oli lähiaikoina liian pitkä päivä. Kun isommat lopulta nukahtivat ja odotin hengähdystaukoa, ei pienin enää vain syönyt ja nukkunutkaan, vaan hänen kanssaan meni vielä pitkään viestejä arvaillen ja kommunikaatiota opetellen. Lopulta hänkin nukahti ja minulta tuli vaihteeksi itku. Olin hieman väsynyt. Miten totumme tähän uuteen, miten nopeasti kapasiteettini kasvaa, ja milloinkohan taas helpottaa…huomenna vai vuosien päästä?

Seuraavana aamuna olisin voinut nousta ja olla ärtynyt. Tendessi olla ärtynyt juuri nyt on suuri. Sen sijaan sain loistoidean: en noussut kiireellä. Alakerrasta kuului muiden ääniä, mutta vauva vielä nukkui makoisasti. Laitoin miehelle viestin alakertaan: voitkohan tuoda kahvia ja aamupalaa sänkyyn? Hän toi. ❤
Ja niinpä annoin itselleni luvan herätä lempeästi. Tankkasin energiaa itseeni yölliseen kulutukseen jälkeen, ennen kuin yritin alkaa leikkimää supersankaria. Ja niinpä sängystä lopulta nousi muillekin lempeästi “hyvää huomenta” toivottava äiti ja vaimo. Tuli hyvä päivä.

Tämä uusi vauva-arki on vienyt ajatukset mukanaan ja tuntuu vähän hassulta, että huomenna on jo jouluaatto. En haluaisi ottaa siitä turhia paineita, mutta ne tulevat ihan itsestään. Siksi (ainekin itselleni) tärkeä osa joulunvalmisteluja, ellei jopa tärkein, onkin lempeystankkaus. Sitä tarvotaan monta kertaa ja usein. Sen jälkeen on paremmat mahdollisuudet, että joulurauha säilyy omalta osaltani.

Lempeystankkaus auttaa hidastamaan ja muistamaan joulun ytimen. Joulun ydinsanoma nimittäin ei ole “kuka on ollut kiltti”. Rehellinen vastaushan on: ei kukaan. Joulunsanoma sen sijaan kutsuu ihmettelemään ja ihailemaan, seimen luo.

Erilaisia mestariteoksia

Me ihmiset ollaan erilaisia persoonia, erilaisia mestariteoksia.

Matkan varrella olen oppinut itsestäni, että olen herkkä. On kestänyt aikaa hyväksyä se. Herkkyys on välillä tuntunut eniten heikkoudelta, kunnes aloin  näkemään, että se on, vaikka joskus heikkouskin, sitä enemmän myös vahvuuteni. Lisättäköön vielä että en ole pelkästään herkkä, olen myös paljon muuta, mutta yksi (aarre)ominaisuuksistani se on. Olen myös alkanut näkemään sitä lahjana.

Kun kirjoitan, saan joskun hyvän flown, enkä silloin itsekään tiedä etukäteen, mitä tulen kirjoittamaan. Jälkikäteen luen kirjoittamaani vähän itsekkin yllättyneenä. Tänään kirjoitin tekstin, jonka ehkä pian julkaisen, mutta teksti sai minut ajattelemaan, että olenko tosiaan näin melankolinen persoona. Mutta asia taitaa olla niin, että nautin syvistä pohdiskeluista. Se on osa persoonaani.

Kun kirjoitan kivusta, en oikeastaan kirjoita kivusta sen itsessä vuoksi, vaan lohdutuksen vuoksi. Toivon, että voisit kuulla sen.

Tulen varmasti (tai siis luultavasti) kirjoittamaan myös jotain kevyttäkin, mutta moni kirjoitus saattaa olla syvältä sukellettu. Syvältä sukellettu meritähti, simpukka, pudonnut kaulakoru tai peltipurkki, jotka saattavat hieman menettää hohtoaan pinnalle tuotuna. Toivon kuitenkin, että ne voivat rikastuttaa lukijoita, vaikka sitten lukija olisikin persoonaltaan samantapainen tai toisenlainen, vaikkapa enemmän konkretian ihminen.

Minä olen tällainen.

Sinä olet sellainen.

Tämä käsky meille jätettiin:

Rakastakaa toisianne.

Kuorittavana – uudelleen

Esikoisen syntymän jälkeen kirjoitin, että olo on ollut kuin kuorittavana. Toisen lapsen syntymän jälkeen kirjoitin jälleen samat sanat, muistamatta, että siltä minusta oli tuntunut aiemminki. Toisinaan lapset kutsuvat meitä ihmeelliselle matkalle, missä luodaan uutta. Sille matkalle tosin me olemme kaikki kutsuttuja, vaikka lapsia ei olisikaan. Sehän tässä onkin parasta.

2017

Tämän päivän ajatus. Kesälomalla mieheni totesi,” että kylläpä sinua moukaroidaan”. Olen ollut ahtaalla. Konkreettisia “moukareita” ovat olleet mm. toistuvat rintatulehdukset, sairastelut, vauvan ihottuman ja kovien itkujen hoitaminen, mielialan lasku ja unen puute, muutama mainitakseni.

Olen kummastellut, että miksi. Ja mitä varten. 

Nyt alan huomaamaan, että ei minua olekkaan moukaroitu, vain minun kuortani. Kuortani on moukaroitu, murrettu. Sisintäni on paljastunut enemmän esiin itselleni. Sinsintäni ja rikkinäisyyttäni. Omaa rikkinäisyyttä ei ole mukava nähdä, mutta arvatkaapa mitä. Olen saanut huomata, että minua rakastetaan rikkinäisyydestä huolimatta. Se on parantavaa huomata.

Olen pohtinut rikkinäisyyttä. Jollekkin tämä sana saattaa olla vieras ja jollekkin taas liiankin tuttu. Mutta tuttu tai vieras, me kaikki ollaan jollain tapaa rikkinäisiä, koska maailma, jossa me eletään on rikkinäinen. Maailma jossa me eletään on sekä rikkinäinen että kaunis. Ja me jokainen kannetaan paloja tästä rikkinäisyydestä ja kauneudesta mukanamme. Aihetta pohtiessani vuosien varrella olen tunnistan ainakin kahdenlaista erilaista rikkinäisyyttä.

Ensin piilotettua rikkinäisyyttä. Sellainen rikkinäisyys ajaa ja ohjaa ihmistä hänen huomaamattaan. Sellainen rikkinäisyyden on haastava ottaa vastaan armoa ja jopa rakkauttakaan. Silloin ehkä luulee, että itse pitää kantaa kaikki paha. 

Sitten on hyväksyvää rikkinäisyyttä, joka lepää armon sylissä rakastettuna rikkinäisyydestä huolimatta. Silloin ohjaamaan pääsee rakkaus.

Kuppi myötätuntoa

Tänään mielessä on kirjoittaa myötätunnosta. Tarkemmin sanottuna vielä: myötätunnosta itseä kohtaan. 

Se on aihe, jonka oppiminen oli tärkeä osa edellistä syväsukellusprosessia ja tuntuu, että se on jälleen ajankohtainen aihe itselleni ja varmasti monelle muullekkin. Arki on nyt astetta haastavampaa. Eri ihmisillä eri tavoin, mutta moni joutuu taipumaan. Meillä tuntuu, että vuorokauden tunnit on vaikea saada riittämään, tai jos ne saakin riittämään, niin lopputulos päivän päätteeksi on pieni joukko todella väsyneitä ihmisiä.

Kun on väsytysajat – silloin tarvitaan myötätuntoa itseä ja toisia kohtaan erityisen paljon. Mutta vaikeahan on toista auttaa, jos on itsensä hukannut.

Olen itse ollut itselleni vaativa. Sillon on raskas venyä. Myötätunnon oppiminen itseä kohtaan on auttanut. Se on antanut marginalia.

Kirjoitin kerran päiväkirjaani “Haluan ystävyyttä itseni kanssa. Olla hellä. Nauraa itseni kanssa. ” Kirjoitin nämä sanat sen jälkeen, kun olin ensin kirjoittanut aivan muunlaisia sanoja, ja havahduin, miten kova olen tiukan paikan tullen itselleni.

Jumala jo rakastaa minua, ehkä minunkin kannattaisi.

Meitä vanhempia opetetaan auttamaan lapsia tunnistamaan ja nimeämään tunteita. Esimerkiksi näin: “Olet varmaan väsynyt, niin nyt tuntuu …”. “Sinua varmasti harmittaa, kun…”. Sinua varmaan jännittää, kun …” “olet varmaan surullinen, koska….” olet varmaan pettynyt, turhautunut, iloinen, helpottunut..jne.”

Samaa periaatetta voi aikuisenakin käyttää omassa sisäisessä puheessaan, siis ajatuksissaan itseään kohtaan. Jos pinna on kireellä, saattaa auttaa, kun sanoo itselleen myötätuntoisesti. “Sinua taitaa väsyttää, ja siksi hermostuttaa. Otetaanko tauko.” Oli tunne mikä tahansa, niin kannattaa kiinnittää huomiota millaisella sävyllä puhuu itselleen ajatuksissa. Onko se sävy esimerkiksi vähättelevä, vaativa, ankara, välinpitämätön, vai myötätuntoinen. On helpompi olla toisia kohtaan myötätuntoinen, kun on sitä myös itselleen.

Tänään sanoisin itselleni, että “Hei, vau miten hienosti selvisit arkiviikosta! Ymmärrän, että nyt väsyttää vähän tavallista enemmän ja se on ihan ok. On ihan ok, vaikka ihan itkeä väsymyksestä. Höllätään vähän turhista paineista. Katsoisin itseäni myötätuntoisesti ja hymyilisin ystävällisesti. Sanoisin, että ollaan vaan, hetki kerrallaan. Syödään popcornia perjantain kunniaksi, katsotaan tuulessa liikkuvia pilviä ja nauretaan ja jos ei ole uusia vitsejä näköpiirissä, niin sitten jollekin vanhalle hyvälle vitsille.”

Hyvää ja virkistävää viikonloppua! Ja kun arki joskus viikonlopun jälkeen taas jatkuu, niin annetaan silloinkin myötätuntoa itsellemme ja muille. Tiukoissa paikoissa erityisen iso kupillinen.