Hyvä työpäivä

Kirjoitin jokin aika sitten, että joskus töissä on rankka päivä. Toisinaan voi olla ok-päivä ja joskus taas erityisen hyvä, merkityksellinen työpäivä.

Olen huomannut, että erityisen hyvät päivät ilmestyvät horisontiin usein juuri haastavien päivien jälkeen. Epämukavuusalueella tapahtuu parhaimmassa tapauksessa kasvua. Rankat päivät ei siis automaattisesti ole pelkästään huonoja. Ne voivat olla myös mahdollisuuksia oppia uutta ja kasvaa ja niinpä niitä seuraa parhaimassa tapauksessa merkitykselliset, hyvät päivät.

Merkityksellinen työpäivä voi pitää sisällään esimerkiksi näitä:

oivalluksia
hyviä kohtaamisia
yhteyttä
yhdessä tekemistä
eteenpäin menemistä

Takana on hyviä työpäiviä.

Tänään minulla oli puolukan makuinen työpäivä ja sillä tarkoitan erityisen hyvää päivää. Pidän puolukoista todella paljon.

Puolukkalle se maistui myös ihan konkreettisesti maastokäynnillä suunnittelukohteessa, metsästä ohimennen popsittuna.

Kutsuttuna

Olo on ollut kuin kutsuttuna, johonkin. Olo on ollut kuin kuorittavana. Kutsuttuna omaksi itsekseen. Kutsuttuna Jumalan rakauden kohteeksi. Kutsuttuna Taivaan Isän tyttäreksi. Kutsuttuna äidiksi, vaimoksi, ystäväksi, tyttäreksi, työkaveriksi. Kutsuttu tehtävään ja kutsuttu tehtäviin. Koko kutsumus ei ole tullut vielä näkyviin, koska kutsumus jokaisen kohdalla paljastuu pala palalta elämän vaiheiden sykkeessä. Olo on kuin olisin jollain tavalla perillä, vaikka olenkin vasta alussa. Olen perillä siinä, että olen lähtenyt liikkeelle.

Oppimassa

Olin tänään Kesken-runokurssilla
aiheena myös luova kirjoittaminen

Ulkona aurinko häikäisi ja lämmitti
sisällä ilmastoinnin viileys auttoi keskittymään
kuuntelin joka sanan
ajatukseni liikkuivat välillä
“en enää kirjoita” ja
“en malta odottaa, että pääsen kirjoittamaan”

Kirjoittaminen inspiroi
mutta myös haastaa
onko minusta ylipäätään tähän

Ajatus, johon tartun
luota prosessiin

Ei heti tule pelkkää priimaa
keskeneräisyys pitää hyväksyä
jos haluaa oppia lisää

Mikä haaste
suostua keskeneräisyyteen

Mikä ilo
oppia uutta
rohkaistua etsimään yhä omaa ääntään

Mikä lepo oppimisessa
kun aina muistaisi
keskeneräisenä täydellisesti arvokas ja rakas

Ajan vaihtuessa

Aikakausi on vaihtumassa
lomakausi on vaihtumassa takaisin arkeen
rauhallinen koronatilanne on ehkä vaihtumassa toiseen aaltoon

Syyskausi on aukeamassa edessämme
ehkä toiveikkaana, ehkä pelottavana, joka tapauksessa tuntemattomana
kukaan ei täysin tiedä

Tämän epävarman ajan keskellä
onko mitään parempaa kuin
siirtää katse
ja kiinnittää katse
häneen, joka antaa tulevaisuuden ja toivon

Ajat vaihtelee
mutta Isä rakkautesi pysyy
siinä on meidän luja toivo

Tämän epävarman ajan keskellä
onko mitään parempaa kuin
kerätä voimia
ja kuluttaa voimia
– hyvään

Onko mitään parempaa kuin
kerätä jälleen voimia
jotta voisi jälleen antaa ja rakastaa

Sillä siihen meidät on kutsuttu
täyttymään ja antamaan
se on yltäkylläistä elämää
kaiken epävarmankin keskellä

“Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.”

Efesolaiskirje 2:10

Luotuja yhteyteen ja tarkoitusta varten. Kaiken epävarmankin keskellä.

Rakkaus kasvupohjana

Kesäiset terveiset lomalta. Ollaan oltu siellä ja täällä, ollaan nautittu ja säädetty ja nyt nautin pysähtyä kotiin. Nautin pysähtyä, purkaa kassit ja kuormani, levätä.

Purin ja pesin varusteet ja vein 100 ja 1 asiaa paikoilleen. Nyt lapset nukkuvat, syön iltapalaa ja kuuntelen, kun mieheni soittaa kaksi viikkoa vanhalla pienollamme. Se on ihan mielettömän ihana uusi perheenjäsen. Kaikki vuorollamme odotamme, milloin pääsemme harjoittelemaan.

Nautin myös ravita sielua ja henkeä Sanalla. Joten tässäpä teillekin jakoon makupaloja efesolaiskirjeestä.

Efesolaiskirjettä kirjoittaessa Paavali oli fyysiseltä sijainniltaan vankilassa. Mutta sydämessään hän oli polvistuneena Isän edessä ja rukoili muiden puolesta. Hän oli Isän edessä, joka rakasti häntä ja pitäisi hänestä huolta loppuun asti. Hän oli turvassa ja rakastettuna, vaikka sitten vankilassa. Tässä pala hänen rukouksestaan:

Minä polvistun Isän eteen… Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte,ja

rakkaus on elämänne

perustus

ja

kasvupohja

Ef 3:17

Mieletön lupaus. Mikä ihana perustus. Ja mikä ihana kasvupohja, josta käsin kasvaa.

Ainakin minä haluan olla Kristuksen rakkauden perustuksella ja rakkauden kasvupohjalla ja sinne on kaikki, ihan kaikki muutkin kutsuttuja!

Rakkaus-sanaa käytetään paljon myös silloin, kun kyse on ruosteisesta versiosta rakkaudesta. Älä sekoita Jumalan rakkautta siihen. Jumalan rakkaus on täydellistä rakkautta, joka ei laskelmoi. Rakkautta, jossa ei ole pelkoa.

Jumalan rakkaus (agape) on kärsivällinen ja lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. (1.Korintolaiskirje 13:4-6)

Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä.

Roomalaiskirje 5:7‭-‬8

Täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.

1. Johanneksen kirje 4:18

Tällaisen rakkauden kasvupohjaan haluan upottaa varpaani.

Tervetuloa ilo

Kesä tulla pamautti paikalle.

Pihallemme nousi pioneita ja nuput aukesi eilen kuin huutaen BOOM! BLOOM!

Herättivät minutkin unesta.

Ilo. Siitä ajattelin jakaa muutaman ajatuksen.

3.5.2018 Ilosta


“We embrace feelings” oli mieheni mainio leiskautus yksi päivä.

Kun on lupa tunteille, niille vaikeillekkin, pettymykselle, suuttumukselle, surulle, silloin, vähän yllättäen, ilokin saapuu paikalle aidompana kuin koskaan ennen. 

7.5.2018 Lupa ilolle

No nyt on projekteja. Ilmoittauduin avoimeen yliopistoon Johdanto kehityspsykologian -kurssille. Ja sitten on eloon herännyt kirjoittamishaaveni.

Kaunis kevät ilma. Nyt puhkeavat lehdet. Nyt minä iloitsen. Kaikenlaisia ahdistamaan alkavia ajatuksia leijailee, mutta ei, nyt minä aion iloita. Annan ilolle luvan. Tule vain. Täällä on tilaa sinulle. Ei ole kiire. Ei ole hätää. Ei ole paniikki. On vain puhkeavat silmut,  hitaasti laskeva aurinko ja ilo. Olethan. 

13.5.2018 Matkalla


Itsesäälistä ja vaativuudesta kohti myötätuntoa itseäkin kohtaa.

Lupa tunteiden tulla, nekin jotka on olleet vaikeita.

Kun suru ja vihastuminen saavat tulla, niin samalla syntyy mahdollisuus ilon tulla, ajallaan. Kiitollisuus on oiva kodin valmistelija ilolle. Ja niinpä tulee päivä , jolloin ilo laskeutuu kevyesti olkapäälle kuin perhonen, tai kuplii sisältä, kuin kupliva lähde.

Ilo on enemmän kuin, että vain naurattaa. Ilo on syvempää ja väkevämpää.”

Päiväkirja

Toivo ei ole turha

Kevät 2019

Makaan puoliunessa, kaivaten lohdutustasi, rakkauttasi. Mieleen tulee sanat: eikä toivo ole turha.

“…eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa sydämiimme…” Room 5:5.

Onhan?
Onko?
Onhan.

Haluan elää siitä totuudesta käsin.

Kuuntelen kaunista musiikkia silmät puoliummessa. Mielessäni tanssin. Ylistän. Kauneutta. Hyvyyden ihmeellistä suojaa.

Kirjoitan runon.

Kuvassa tuolloin kirjoitettu runo, sekä muutama viikko sitten kylvetyn härkäpavun kukka. Tässä päivityksessä se oli vasta alulla.

Hyvää viikonloppua!

Kevät

Kiitos kevät, kun tulit tänäkin vuonna.

Saamme katsella, miten harmaasta nousee tuorean vihreä, kuin itsestään, mielettömällä voimalla.

Kevät. Nyt on aika kylvää siemeniä. Monta siementä meihinkin on kylvetty. Millaiseen maahan siemenet on pudonneet?

Siemenestä riippuu, millainen kasvi kasvaa.

Meistä riippuu, mille siemenelle annamme tilaa kasvaa.

Joudun tekemään tietoisesti töitä sen eteen, että arjen kiireet ja huolet eivät tukahduta hyviä alkuja. Ja epäuskollekkin joudun monta kertaa osoittamaan ovea. Sydämeni tapailee sanat ” Minä uskon, auta minua epäuskossani” (Mark.9:24).

Osaisimmepa antaa tilaa ja hyvää maata hyville siemenille. Silloin saamme nähdä hyvien siementen itävän, kasvavan ja tuovan satoa.

Kuin itsestään, mielettömällä voimalla.

“Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.”

Jesaja 43:19

Kuppi myötätuntoa

Tänään mielessä on kirjoittaa myötätunnosta. Tarkemmin sanottuna vielä: myötätunnosta itseä kohtaan. 

Se on aihe, jonka oppiminen oli tärkeä osa edellistä syväsukellusprosessia ja tuntuu, että se on jälleen ajankohtainen aihe itselleni ja varmasti monelle muullekkin. Arki on nyt astetta haastavampaa. Eri ihmisillä eri tavoin, mutta moni joutuu taipumaan. Meillä tuntuu, että vuorokauden tunnit on vaikea saada riittämään, tai jos ne saakin riittämään, niin lopputulos päivän päätteeksi on pieni joukko todella väsyneitä ihmisiä.

Kun on väsytysajat – silloin tarvitaan myötätuntoa itseä ja toisia kohtaan erityisen paljon. Mutta vaikeahan on toista auttaa, jos on itsensä hukannut.

Olen itse ollut itselleni vaativa. Sillon on raskas venyä. Myötätunnon oppiminen itseä kohtaan on auttanut. Se on antanut marginalia.

Kirjoitin kerran päiväkirjaani “Haluan ystävyyttä itseni kanssa. Olla hellä. Nauraa itseni kanssa. ” Kirjoitin nämä sanat sen jälkeen, kun olin ensin kirjoittanut aivan muunlaisia sanoja, ja havahduin, miten kova olen tiukan paikan tullen itselleni.

Jumala jo rakastaa minua, ehkä minunkin kannattaisi.

Meitä vanhempia opetetaan auttamaan lapsia tunnistamaan ja nimeämään tunteita. Esimerkiksi näin: “Olet varmaan väsynyt, niin nyt tuntuu …”. “Sinua varmasti harmittaa, kun…”. Sinua varmaan jännittää, kun …” “olet varmaan surullinen, koska….” olet varmaan pettynyt, turhautunut, iloinen, helpottunut..jne.”

Samaa periaatetta voi aikuisenakin käyttää omassa sisäisessä puheessaan, siis ajatuksissaan itseään kohtaan. Jos pinna on kireellä, saattaa auttaa, kun sanoo itselleen myötätuntoisesti. “Sinua taitaa väsyttää, ja siksi hermostuttaa. Otetaanko tauko.” Oli tunne mikä tahansa, niin kannattaa kiinnittää huomiota millaisella sävyllä puhuu itselleen ajatuksissa. Onko se sävy esimerkiksi vähättelevä, vaativa, ankara, välinpitämätön, vai myötätuntoinen. On helpompi olla toisia kohtaan myötätuntoinen, kun on sitä myös itselleen.

Tänään sanoisin itselleni, että “Hei, vau miten hienosti selvisit arkiviikosta! Ymmärrän, että nyt väsyttää vähän tavallista enemmän ja se on ihan ok. On ihan ok, vaikka ihan itkeä väsymyksestä. Höllätään vähän turhista paineista. Katsoisin itseäni myötätuntoisesti ja hymyilisin ystävällisesti. Sanoisin, että ollaan vaan, hetki kerrallaan. Syödään popcornia perjantain kunniaksi, katsotaan tuulessa liikkuvia pilviä ja nauretaan ja jos ei ole uusia vitsejä näköpiirissä, niin sitten jollekin vanhalle hyvälle vitsille.”

Hyvää ja virkistävää viikonloppua! Ja kun arki joskus viikonlopun jälkeen taas jatkuu, niin annetaan silloinkin myötätuntoa itsellemme ja muille. Tiukoissa paikoissa erityisen iso kupillinen.


Palavasti

Tänään oli hieno ilma (kuva). Kuopus oppi eilen hiihtämään ja lapsilla oli suorastaan satumainen hiihtohetki yhdessä ennen auringonlaskua isosiskon hyräillessä “pikkuveljeen voit luottaa aina”. Tänään yritettiin samaa, mutta yhtä satumainen se hetki ei ollut. Se oli enemmän sellainen, mitä tapahtuu kun ollaan ladulla ja seurueella on jalat eilisestä väsyneet, nälkä yllättää, jollain on pissahätä ja jollain vain huono tuuli. Hieno ilma silti oli ja lounaaksi oli nakkeja, joten kaikki hyvin.

Jaan teille tänään kirjoituksen toukokuulta 2017.

Rankan päivän jälkeen tuli hetki, jolloin tuli mahdollisuus hiljentyä. Menin lattialle makaamaan ja jostain kuului laulu roomalaiskirjettä mukaillen: ”Ei kuolema, ei elämä, voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta”. Sisältä kumpusi rehellinen kysymys Jumalalle.  Entäpä lapsiperhearki? Kyyneleet valuivat poskilla. Oliko kukaan miettinyt sitä, tätä kaikkea suunnitellessaan?

Kuuntele tämä: Ei mikään, ei sekään. 

“Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Roomalaiskirje 8:38-39 

Oon kysellyt ja kipuillut, onko Jumalalla empatiaa äitejä kohtaan. Vai jääkö niihin kipuiluihin ja tuskiin yksin?

Järjellä uskon, että Jumalan sydämessä on paikka jokaiselle ja kaikille tilanteille. Uskon, että Jumalalla, joka on Rakkaus, on myötätuntoa myös minulle. Minun on sitä kuitenkin vaikea vastaanottaa. 

Haluan esittää kysymyksen myös sinulle. Sun tilanne voi olla eri, mutta uskotko, koetko että Jumalalla on myötätuntoa sinun tilannetta kohtaan? Sinua kohtaan?

Haluan rohkaista sua rukoilemaan, että sä saisit huomata ja tuntea Jumalan läheistä huolenpitoa. Ne on nimittäin valheita ne ajatukset, että Jumala ei syvästi ja palavasti välittäisi. Me saatetaan tietää periaatteessa, että me ollaan Jumalalle rakkaita, mutta saako Jumalan Henki painaa sen totuuden sun syvälle sielun sopukoihin asti? Rukoillaan, että Pyhä Henki saisi korjata mein sydämeen vääriä kuvia Jumalasta.

Eilen jaoin, kuinka olen joutunut työstämään valheellista ajatusta itsestäni, että olisin arvoton, worthless. Se ei ole, niin, että olisin ajatellut niin kovin tietoisesti, vaan tällaiset ajatukset on usein syvällä, jopa piilossa, mutta vaikuttavat kuitenkin meidän reagointitapoihin ja muutenkin elämään. Kun olen saanut muutettua tuota syvää perusajatustani itsestäni arvottomasta rakastetuksi, sillä on ollut isot ja näkyvät vaikutukset elämässäni.

Toinen merkittävä valhe, jota olen halunnut työstää omassa elämässäni on ollut syvällä piilossa ollut valheajatus, että Jumala ei ihan oikeasti välitä minusta. Viime vuosina erityisesti tämä syväajatus on saanut uutta tilalle.

Hän itseasiassa välittää. Palavasti.