Kaikkina päivinä

“Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut elämäni kaikkina päivinä”

K-a-i-k-k-i-n-a päivinä.

Se ympäröi minut hyvinä päivinä.
Mutta mikä pysähdyttävä ajatus, että vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, se ympäröi minut sielläkin.

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut hyvien ja huonojen päivien lisäksi keskinkertaisina päivinä. Silloin, kun päivä on yhtä sitkeää kaurapuuroa.
Silloin, kun juuri paikoilleen loksahtaneet palaset tuntuvatkin olevan sekaisin ja jopa hukassa.

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut, silloinkin kun on sumuista, ja on vaikea nähdä eteenpäin. Otan pienen askeleen. Enempää ei kai aina tarvitse nähdäkään.

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minun kaikkina elämäni päivinä. (Psalmi23)

Palasena omalla paikalla

Ajattele, että olisi paikka
juuri sinulle
juuri sinunlaiselle
sinun elämäsivaiheillesi
sinun persoonallesi
kulmillesi
lahjoillesi

paikka johon kuulua
paikka jossa kokea merkityksellisyyttä

ajatella, että sellainen paikka on.


Olen vuosia kysellyt, mikä on kutsumukseni. Mitä on ne tehtävät, joissa voin käyttää lahjojani hyvään ja kokea syvää merkityksellisyyttä. Olen kysellyt mihin Jumala haluaisi minua johdattaa. Mitään konkreettista ei ole “ilmaantunut”. Tai en ollut ainekaan huomannut. Ihan tavallisia asioita ja elämänvaiheita, hyviä ja huonoja.

Prosessi on jauhanut ja jauhanut.
Saviruukun dreija on pyörinyt ja pyörinyt. Tavallinen savi on alkanut saada muotoaan, välillä särkyen ja sitten taas uudeksi kasaten ja muovaten.
Uutta on luotu hitaasti, pehmeästi ja kuitenkin voimallisesti.

Jossain vaiheessa aloin oivaltamaan, että “paikat” ja tilanteet, joissa olen ollut,
ovatkin olleet osa johdatettua matkaa. Niiden  avulla olen muokkaantunut.

Niinpä “kutsumus”, joka kauan on tuntunut kaukaiselta ja utuiselta on tullut lähemmäs ja lähemmäs ja kuin hitaasti loksahtaen huomaan: se onkin tässä. Tässä, missä olen.

Minun tarinani saa olla osa suurempaa tarinaa.

“Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina. Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.
Kirje efesolaisille 2:17‭-‬20

Onnea on havahtua, että omanlaiselle kivelle on omankokoinen paikka tuossa rakennuksessa.

Yksin kotona kaksin

Muut lähti päivän aktiviteetteihin, minä ja vauva jäätiin yksin kotiin, siis kaksin.

Olisin voinut hyvin siivota, pyykätä jne…mitä näitä nyt on, loputon lista. Mutta sen sijaan silloin kun voin valita, mielummin kuuntelen musiikkia, teen asioita hiljalleen, minkä ajatuksiltani ehdin. Vauva nukkuu ja minä ehdin ajatella, venytellä, muistaa ja unelmoida.

Unelmoin ihan kynällä paperille. Se oli mielestäni niin hauskaa, että ajattelin jakaa sen teille ilman omia täydennyksiäni.

Voit täydentää omia erityyppisiä unelmia esim. näin:

  • kirjoita unelma paperille
  • mikä voisi olla seuraava konkreettinen askel unelmaa kohti?
  • milloin?
  • onko ajatuslukkoja tai muita esteitä?
  • onko niihin avaimia?

Kuulostaa, että joku suloinen olento on heräämässä. Hyviä unelmointeja!

Kipua ja valoa

Viime viikoina ei ole ollut montaakaan kivutonta päivää. Tuoreimpana taisteluna rintatulehdus. Voihan imetys! Se on niin ihanaa ja helppoa, kun se onnistuu, että en osaa siitä luopuakkaan ja kuitenkin se on minulle myös kaikkea muuta kuin helppoa. Edellisenä vauvavuotena sain rintatulehduksen viisi kertaa. Se oli ehkä rankinta vauvavuodessa. Se tarkoitti myös kasapäin särkylääkkeitä ja viisi antibioottikuuria. Ei hyvä. Ja nyt siis olen taas tässä samassa tuskaisessa ja inhottavan tutussa kivussa. Niin helposti tulee epätoivoinen ajatus, että kaikki vaikea menee samoin kuin viimeksi. Mutta eihän se välttämättä ole niin. Ajatukset kuitenkin valitsevat mieluiten vanhat tutut radat. Uusien ajatusurien eteen joutuu todella tekemään työtä.

Tällä kertaa selvisin pahimmasta vaiheesta kotikonstein ja särkylääkekuurilla, ilman antibiootteja toistaiseksi. Se oli imetyspolin neuvo. Kipu ei ole poistunut, mutta lieventynyt kuitenkin. Ehkäpä jossain välissä tulee kivuton päivä, vaikka sitä on vaikea juuri nyt muistaa tai uskoa.

Tunnen syvää myötätuntoa kaikkia niitä kohtaan, jotka kärsivät pitkistä kivuista, puhumattakaan pysyvistä. Jatkuva kipu on piinallinen seuralainen.

En ole käynyt ulkona moneen päivään, enkä meinannut mennä tänäänkään, mutta tutunnäköinen valoilmiö sai minut kokeilemaan voimia. Pakkasin itseni villahuiveihin, omaan toppatakkiin ja mieheni toppatakkin ja astuin ulos. Mikä kauneus olikaan vastassa! Kauneus on mainio lääke niin kipuun kuin lannistuneelle mielellekin.

Näin myös naapuriniityllä kyltin: tähän tulossa kesälampaita. Silmiin nousi vaihteluksi onnenkyyneitä. Olen puhunut usean vuosien ajan vitsaillen, että olisi ihana saada lampaita tai vuohia. Tuskin jaksaisin niitä todellisuudessa pitkäkestoisesti hoitaa, mutta jotain ihanaa siinä ajatuksessa on ollut. Sydän teki ilohypyn tästä uutisesta: lampaat tulevat vierellemme.

Joten tänään oli kipua, mutta toisaalta myös valoa ja lammasuutinen.
Pehmeä ja lämmin lammasuutinen❤.

Kiintopiste

Uusi vuosi on täynnä odotuksia normaalimmasta.
Koko planeetta huokailee
uupuneena, kyllästyneenä ja toiveikkaana,
milloin tuo viheliäinen viirus ottaa pienemmän roolin jokapäiväisestä elämästämme.

Niin toivon minäkin.
Introverttipuoleni tosin on nautinut tästä rauhallisuudesta, mutta kyllä alkaa riittämään.
Kaipaan nähdä ihmisiä,
vapaasti ja paljon kerrallaan. Sisätiloissa.

En kuitenkaan tiedä tarkalleen, miten tämä vuosi jatkuu. Eikä kukaan muukaan. Edessämme on tuntematon huominen. Siihen on hyvä ottaa mukaan muutama hyödyllinen eväs.

Myrskyn tai koronan tai minkätahansa epävarmuuden pyöriessä ympärillämme kaikuu tuulessa sanat “pysykää kiinni”. Pysykää kiinni
hänen rakkaudessaan ja hyvyydessään, Hänessä.
Älkää menettäkö toivoanne.
Hän on hyvä.

Kaikenlaisten lannistavien, pelonsekaisten, epätoivoisten ajatusten pyöriessä ympärillä, etsitään kiintopiste Hänen hyvyydestään.
Hän on meitä rakastanut, rakastaa yhä ja tulee rakastamaan huomennakin.
Se on meidän luja toivo.
Ei vain toiveajattelua, vaan luja toivo.

“Pysykää minun rakkaudessani…
Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani…
Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne…”

Jeesus (Johanneksen evankeliumi 15:7-17)

Pysyä kiinni hänen rakkaudessaan ja rakastaa toisiamme. Siinä yksi hyödyllinen eväs, tähänkin vuoteen.

Hetkiä

Ensimmäisen paidan hiha jäi jo lyhyeksi

Päiviä toisensa perään, joinaa yritän riittää kolmelle pienelle sydämelle ja katsoa mitä jää jäljelle
toisinaan kovin vähän

On hetkiä
jolloin mietin
miten minusta on tähän kaikkeen

Sitten on myös hetkiä
jolloin huomaan
kaikki on hyvin
meistä on tähän
me opitaan
me hitsaudutaan
ne on voimaannuttavia hetkiä
niitä hetkiä jolloin silmät nauraa

Min kreativa story

Jag antog en utmaning om att dela min kreativa story om min blogg, så här kommer det (på svenska det här gången) :

Jag heter Hanna-Leena. Jag är gift, mamma för två och vi väntar på att vårt tredje barn ska födas när som helst.

Jag är utbildad till DI och jobbar som projektledare inom vattenteknik. Mitt jobb kräver mycket tekniskt och logisk tänkande, något som jag njuter av. Jag har ändå saknat att också kunna använda andra sidor av mig mera. När jag var mammaledig förra gången, upptäckte jag min längtan till det kreativa skrivandet. Jag har märkt att mobilisering av min kreativa sida också har varit till nytta på mitt jobb.

Först började jag skriva för min egen skull. Det gjorde gott för min själ att skriva ner vad som var på gång inom mig när livet kändes tungt. Sen började jag få känslan, att jag ville dela med mig av det som jag upptäckte på vägen också till andra. Det tog tid att samla mod och det kändes skrämmande att börja med någonting helt nytt. På samma gång kändes det ändå inspirerande att våga ta steget till någonting jag kände en kallelse till. Förra våren började jag som en del av min kreativa story blogga. Man kan följa bloggen i instagram @palojamatkalta, i facebook på Paloja Matkalta – sidan eller www.palojamatkalta.fi.

Jag hoppas att jag via bloggtexter kan hjälpa mig själv och andra att må bättre, växa i sin potential och hitta sin plats i den större sammanhang.


Pettymyksistä ja toivosta

Nautin yleensä joulun odotuksesta ja valmistelusta. Tuoksuista, tunnelmasta, kutinasta vatsanpohjassa.

Nyt kuitenkin tuntuu, että odotusta on vähän liikaa ja rajoituksia vähän liian paljon. Väsyttää.

Kuulin tänään lainauksen, joka kolahti
“Meidän täytyy hyväksyä ajalliset pettymykset, mutta emme saa koskaan menettää rajatonta toivoa.” Martin Luther King jr.

Kun yritän saada kiinni joulun rauhasta ja tunnelmasta, se monesti karkaa käsistäni. Olenkin huonolla tuulella, enkä edes välttämättä tiedä miksi. Taustalla lapset kinastelevat, kuka ehtii ensimmäisenä avata kalenterin luukun. Välillä tosielämän hetket ovat pahassa ristiriidassa kimaltavien mielikuvien kanssa. Toisinaan voi tosielämä olla ohikiitävän hetken satuakin lämpimämpää. On kuitenkin epärealistista odottaa, että se olisi sitä kaikki päivät, joka hetki. Tosielämä on elämää ja siihen kuuluu laaja väri- ja tunnespektri. Minun täytyy tästä vähän väliä itseäni muistuttaa. Se on ok.

Pysyvä rauha ei löydykään piparin tuoksusta, ei lahjoista, ei kynttilöistä. Se löytyy siitä salaisuudesta, että Kuningasten kuningas haluaa tulla sinun ja minun vieraaksi, meidän luoksemme. Taivaan kuningas tulee sotkun, riidan, kärsimättömyyden, yksinäisyyden, millaisen pimeyden keskelle tahansa.

Siinä on toivo, jota emme saa koskaan unohtaa, vaikka pettymyksiä joudummekin kohtaamaan.

Toivon täyteistä ja lämmintä adventinaikaa!

Kuiskaus

“Kiitän, Sinä olet lähellä.”

Tämä lause on lyhin päiväkirjani merkinnöistä yhdelle päivälle. Kirjoitin sen muutama vuosi sitten. Ajattelin kirjoittaa sen tänään uudelleen.

On päiviä, jolloin auringonlasku on niin kaunis, että se saa hymyilemään.
Tänään ei ollut sellainen päivä, mutta kuva muistuttakoon niistä.

On myös päiviä, jolloin on pimeä marraskuinen räntämyrsky vuonna 2020.
Tänään oli sellainen päivä, mutta sanat muistuttakoon muusta.

Olipa millainen päivä tahansa,
olipa haasteet säähän liittyviä tai vielä paljon raskaampia,
nämä sanat sopivat kuiskattaviksi:

Kiitän, Sinä olet lähellä.

Hidastetaan

Tästä arkiviikosta selvittiin.
Mikä viikko meillä onkaan ollut.
Olossa tuntuu päivien kuormat.
Kroppa antaa omaa palautettaan.
Mutta viikonloppu, kiitos kun olet tässä.

Kävin koronatestissä ja siitäkin selvisin.

Mahtui viikkoon kaiken rasittavan ja itkettävän lisäksi hyviäkin asioita.
Välittämistä.
Huumoria.
Rohkaisua.
Kasa uusia pet shoppeja postilaatikossa. Oven ulkopuolelle tuotu ruoka.
Suloiset hetket lasten kanssa.

Oli tietysti muitakin kuin pelkkiä suloisia hetkiä. Stressin ja huononvointisuuden kompinaatiossa mukaan mahtuu valitettavasti myös hetkiä, jolloin tiuskii ärtyisästi rakkaimmilleen ja kuljeskelee otsa kurtussa.
Mutta nyt tarkoitus olikin zoomata hyvään, kiitosaiheisiin, koska se tekee eron oloon ja tarinaan. Ja kyllä niitä suloisia hetkiä vaan oli paljon. Löydettiin mm. kaapin pohjalta lettikirja. Tehtiin vesiputousletti.

Tämän viikon rutistuksesta siis selvittiin, mutta nyt olen väsynyt ja poikki. Yritän vain olla ja levätä.
Se ei ole helppoa.
Mieli miettii pitäisikö tehdä sitä, tätä vaiko tuota.
Ei pitäisi.
Nyt sinun nainen hyvä pitää vain olla.

Eiköhän tule taas päivä,
jolloin olosuhteet on toiset.
Nyt ollaan tässä
sen aikaa, kun on tämän aika.
Hidastetaan.
Katsellaan suurennuslasilla arjen ihmeitä.

Kaunista viikonloppua!