Kuulumisia tästä kohtaa elämää

Teki mieli tulla sanomaan, että hei!
Mitä kuuluu? Miten voit?
Olen pitänyt taukoa blogista ja somesta.
Se on tehnyt hyvää.

Kesä oli aurinkoinen, lämmin ja
täynnä,
välillä leppoisaa,
ja välillä intensiivistä,
lapsiperheen loma-arkea.
Olihan se ihanaa, mutta toivotin arjenkin rytmeineen iloisena takaisin.
.
.
.
Olen aiemmin jakanut blogissa kirjoituksia synnytyksenjälkeisistä uupumuksesta ja niinpä kysymys, joka välillä nousee itselleni mieleen kolmannen vauvavuoden kohdalla on,
miten voin nyt?
Vastaus on: hyvin. On ihana huomata se. Voin varsin hyvin, syvästi hyvin.
Kolmen lapsen äitinä oleminen on yllättävän mukavaa. En väitä, etteikö joskus väsyttäisi tai turhauttaisi, mutta jotain on silti toisin.
Kapasiteettiä on venytetty ja se on kasvanut. Prosesseja on käyty ja se on kantanut hedelmää.
Itsetuntemus on kasvanut ja akkuja on sitämyötä helpompi ladata.
Ilo saa lepytellä juuri nyt olkapäällä usein.

Sanattoman kiitollinen olen jokaisesta lapsestamme.
Isoimmasta, joka muuttui vaivihkaa ja yhtäkkiä koululaiseksi.
Keskimmäisestä, joka silmät tuikkien kutsuu heittäytymään leikin ihmeelliseen maailmaan.
Pienimmästä, jonka jokeltelua, eleitä, ja maailman ihmettelyä on valloittavaa seurata.

Niinpä, valloittavia, rakkaita, uniikkeja ihmeitä jokainen.
.
.
.
Tauko blogista on ollut paikallaan ja saatan vielä jatkaakin. Elämä on juuri nyt yhtä muutosta ja silloin pitää välillä kirjoittaa vain itselleen. Tuntuu myös, että kirjoittamisen kanssa on jokin muutosvaihe menossa. Olen jakanut toistaiseksi sen, minkä kirjoitin edellisessä elämän vaiheessa. Jotain uutta on nousemassa pintaan, ajallaan. 🌼

Elpymispyöräily

Lapsilla ja minulla on kesäloma.
Kylläpä olemme nauttineen kesäilmoista,
yhdessäolosta ja kiireettömyydestä,
mutta kylläpä
olen myös alkanut pyöräilemään (yksin).

Kun mahdollisuus tulee,
niin hop pyörän selkään ja täysillä
läpi sireenien tuoksun ja
sivuilla vilisevien kukkaniittyjen,
kohti hetken hiljaisuutta.

Ajatukset saavat rullata, vilistä ja hidastella.

Koiranputket ovat kuin pitsiä.
Herkkiä, kauniita, taipuvia ja kukoistavia.

Ne taivuttelevat minutkin
päästämään irti turhautumisesta
ja näkemään kauneuden ympärilläni.

Ne kutsuvat päästämään irti
kontroloinnista ja
lepäämään enemmän luottamuksessa.

Ne kutsuvat iloitsemaan
taipumaan ja
kukoistamaan.

Sininen taivas ja voikukkia

Ajatukset leijailevat, lipuvat
kuin kesäpilvet taivaalla.
Lempilauluja on tällähetkellä kaksi
niiden nimet on voikukka ja voikukkia.

Alkukesä on jännää aikaa.
Silloin on lupa
vahva kehoitus
jättää murehtiminen.
Kukkivat tuomet, omenapuut, kirsikkapuut keskeyttävät harmaat ajatusketjut sanoen, katsoppa tätä!
Pyöräilessä tienvarren koiranputket, lemmikit ja puna-ailakit hymyilevät ja heiluttavat.

Alkukesän kauneus on suorastaan pursuilevaa, mykistävää.
Suljen suuni,
hiljennän murehtimisen
ja vain katson riemuitsevaa luontoa.
Hetken on helppo olla itsekin läsnä ja hymyillä koko olemuksellaan.

Olikohan minulla jotain tehtäviä,
mitä piti muistaa.
No en nyt ainekaan muista.

Lapset näkevät ja minäkin näen
leppäkertun ja muurahaisen.
Vauva tavoittelee kädellään voikukkaa.

Yhteys on väkevä lääke

Yhteys on väkevä lääke

Muistatko, kun joku aika sitten jaoin kuvan, jossa olin kynttilän kanssa?

Olin kirjoittanut kynttilään sanan “connection”. Kuva liittyi IF Gathering tapahtumaan ja pieneen konkreettiseen tehtävään kirjoittaa kyynttilään yksi sana. Sellainen sana, joka kuvastaisi jotain, mihin kokee Jumalan mahdollisesti kutsuvan.

Meinasin valita sanaksi “write”, sillä kirjoittaminen on yksi konkreettinen asia, johon koen kutsua. Unelmoin kirjoittaa lisää, vaikkakin aikaajoin (lue usein) koen paljon epävarmuutta sen äärellä.

Jokatapauksessa kirjoittamista enemmänkin sydämelläni paloi toinen sana: “connection”.

Sana on puhutellut minua jo pitkään ja siihen liittyy monia ulottuvuuksia, mutta jaan nyt sanasta jotain, mitä olen saanut lähiaikoina elää todeksi.

Eikö me lähes kaikki kaivata jakaa toisten kanssa arjen ja juhlan lisäksi meidän sisintä?

Ihmisen tärkeitä peruskaipuita on
tulla nähdyksi ja rakastetuksi.

Tällaisen yhteyden rakentuminen tarvitsee luottamusta, uskaltamista näyttää havoittuvuutemme ja aimo ripauksen tietoista toimintaa. Helppoa tai ei, se on tavoittelemisen arvoista. Yhteyttä rakentaessa saa juoruilun, vertailun ja kilpailun heittää roskakoppaan ja sen sijaan luoda kohtaamisiin turvallinen tila puolin ja toisin jakaa todellista sisintään ja kohdata toisiamme rakkaudella.

Yksi unelmistani
on nähdä enemmän
toisiamme rohkaisevaa yhteyttä

sillä jotenkin tuntuu,
että tässä ajassa
me monet ollaan kovin
yksin.

Somen ja
pintakerrosten jakamisen
jälkeen
monesti yksin.

Yksin
huoliemme,
ilojemme,
epäilystemme ja pelkojemme kanssa.

Yhteydessä
sen sijaan
valheet ja pelot hälvenee,
murheet puolittuu ja
ilo tuplaantuu.

Yhteys
on väkevä lääke pimeyttä vastaan.

Joten,
rakennetaan sitä ja uskaltaudutaan sille.

Löytöjä rukouksesta

Arjessa ei ole monestikkaan helppoa pysähtyä ja löytää aikaa rukoukselle. Kaipaan rukousyhteyttä Jumalaan, mutta monesti vilskeen keskellä tuntuu, että en ehdi, en muista. Ja niinpä riudun. En tarkoita, että ajattelisin, että rukoileminen olisi joku velvollisuus, joka pitäisi suorittaa, vaan että se on jotain, mitä kaipaan. Kaipaan keitaalle.

Rukous ei ole pohjimmiltaan pelkkä kohtelias pyyntölista, vaan yhteyttä Isään, yhdessä olemista. Jeesus avasi meille pääsyn Isän luokse* . Siksi meillä on mahdollisuus tulla Jumalan, Isän, luokse ja olla hänen kanssaan.

Alkaessani rukoilemaan joudun monesti silmätysten oman epäuskoni kanssa. Epäusko uskottelee, että rukoileminen on ajanhaaskausta, eikä vaikuta mitään. Olen kuitenkin nähnyt monta kertaa rukouksen voimaa ja saanut kokea, että se ei ole turhaa, vaan päinvastoin parasta, mitä voi tehdä.

Parhaimmillaan rukous on minulle sitä, että lepään Jumalan edessä rehellisenä, aitona, sisin paljaana kaikkine tunteineni, pelkoineni ja kysymykseneni.
Siinä aitoudessa
särkyneenä
rakastettuna
sisimmän lukkoja aukeaa.

Rukouksessa fokus muuttuu.
Asiat näyttää ensisilmäyksellä joltain,
rukouksessa toisenlaiselta. 
Rukouksessa muistan Jumalan mahdollisuudet, viisauden ja huolenpidon.
Virkistys, elvyn, muistan
kaikki on hyvin.

Meille jätettiin ohjeeksi
“Rukoilkaa lakkaamatta” . Ei vain äärimmäisessä hädässä,
ei kolme, ei viisi kertaa päivässä,
vaan pitkin päivää,
joka hetki,
sanoilla ja ilman sanoja, “Hengen antamin voimin”***
Se ei ole vaatimus, ei edes velvollisuus.
Se on mitä upein mahdollisuus.

* Ef. 2:18
** 1. Tess. 5:17
*** Ef. 6:18

Tila kasvaa

Muutama sana hänestä,
miehestäni ja parhaasta ystävästäni.

Kymmenen vuotta sitten vastasin kosintaan myöntävästi.
Vähänpä silloin vielä tiesin, miten upea hän on, miten hyvä meillä olisi yhdessä.
Olimme silloin epävarmoja, mutta taisimme aavistaa, että tässä on aineksia johonkin todella hyvään.
Vuodet ja erityisesti vaikeat vaiheet on sen näyttäneet: Hän on lahja. Me ollaan hyvä tiimi.

Ihailen, miten hän on jalat maassa ja samalla asettamassa rohkeita tavoitteita ja unelmia.
Ihailen, miten päämärätietoisesti hän tekee töitä tavoitteiden eteen.
Iloitsen, miten hän antaa tilaa kasvaa ja rohkaisee uskaltamaan.
Ihailen hänen kärsivällisyyttään.
Arvostan, miten uskollisesti ja epäitsekkäästi hän huolehtii meidän perheestä.
Hämmästelen, miten hän lahjoittaa toisinaan viisaita sanoja kuin kultaisia omenoita.
Rakastan, miten hän saa minut nauramaan, kun olen huonolla tuulella.

Rakastan opetella elämää ja kasvaa yhdessä hänen kanssa.

Uuden vuoden alussa

Tämä aika vuodesta

Hyvä hetki katsoa taaksepäin
mistä kaikesta tultiin läpi
mistä kaikesta kiittää

Hyvä hetki katsoa eteenpäin
mitä unelmia uudelle vuodelle
minkä eteen nähdä vaivaa


Reflektointeja vuodesta 2020:

Kiittäminen tekee hyvää ja ehkäpä tällaisina aikoina se on erityisen tarpeellista.

Kiitän kaikesta, mitä ja ennen kaikkea keitä elämässäni on. Viime vuotta reflektoidessa, kiitosaiheena on myös uskaltaminen.

🙏 Kiitän, että saimme alkaa odottaa uutta perheenjäsentä. Sitä on edeltänyt monta pelonajatusta; voisiko se olla enää mahdollista. Kiitän, että sain rohkeuden ja luottamuksen ja että kaikki on mennyt hyvin.

🌿 Kiitän, että sain myös rohkeuden aloittaa tämän blogin ja uskalsin aloittaa jakamaan ajatuksia ja kirjoituksia. Se on yksi tärkeä askel tällä tuntemattomalla matkalla.


Unelmia & prioirisointeja vuodelle 2021:

😍 Uutena vuotena yksi tärkeä asia minulle on,
että osaisin olla läsnä lapsille; tälle uudelle persoonalle, joka tarvitsee minua alkuun niin konkreettisesti valtavasti, mutta myös isommille, jotka ovat myös aika pieniä, vielä hetken.

😴 Olen huomannut, että läsnäolon antaminen lapsille puolestaan edellyttää unen priorisointia, joten sen aioin tehdä…siis niin paljon kuin se on tänä heräilyjenvuonna mahdollista.

❤ Toinen tärkeä asia, johon haluan panostaa tänä uutena vuonna on parisuhde. Siihen on kaksi yksinkertaista syytä: tämä yhteinen matka on huomattavasti hauskempaa, kun siihen panostaa ja toisaalta myös tiedostan, että pienten lasten vanhempina parisuhde jää helposti jalkoihin.

🌼 Haluan panostaa muihinkin ihmissuhteisiin ajan sallimissa puiteissa.

🌱 Ja muutamia inspiroivia unelmiakin minulla on, joita aion työstää sopivissa väleissä. Ne pitävät mielen virkeänä😄 hope so.

Hyvää uutta vuotta!🤗

“Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.”
Jesajan kirja 43:19

Kaukana, mutta lähellä

Ajatuksissani saavun minäkin
seimen äärelle
ihmettelemään ja kunnioittamaan lasta
pitkään odotettua lupausta
historian käännekohtaa

Tuo tuntuu kuitenkin niin kaukaiselta
seimi on kaukana Betlehemissä
yli 2000 vuoden takana
katsoako vain
ihmeellisiä tapahtumia ulkopuolelta
vuosien takaa

Kunnes aavistan lämmön vierelläni

– Hän on yhä –
ei enää pelkästään vauvana
vaan aikuiseksi kasvaneena
ystävänä
veljenä
vapahtajana

Kun katson seimeen
vaikka se olisi kaukana historiassa
huomaanko, että tänään
Hän onkin lähellä
ihan vieressä
minua ja sinua varten

Jouluna – ehtisimpä

Jouluna
ehtisimpä muistaa

joulunlapsen, joka syntyi,
mitä erikoisimpaan paikkaan

ihmeen, jota oli odotettu tuhansia vuosia

vauvan, jonka nimi on Immanuel
se merkitsee: Jumala meidän kanssamme

ehtisimpä muistaa

valon, joka tuli pimeyteen

valon, joka edelleen loistaa pimeydessä,
eikä pimeys ole sitä käsittänyt,
eikä saanut sitä valtaansa

Jouluna
minäkin haluaisin tulla

tuon seimen luo
paimenten vierelle

kurkistaa ja nähdä

haluaisin tulla

ihailemaan ja kumartamaan

kiittämään ja iloitsemaan

Lempeystankkaus

Tärkeä osa jouluun valmistautumista:
Lempeystankkaus

Olen harjoitellut nyt pari viikkoa vanhemmuuden laajentamista. Harjoitukset ja totuttelu on arvatenkin vielä kesken.

Kerran ja toisenkin oli lähiaikoina liian pitkä päivä. Kun isommat lopulta nukahtivat ja odotin hengähdystaukoa, ei pienin enää vain syönyt ja nukkunutkaan, vaan hänen kanssaan meni vielä pitkään viestejä arvaillen ja kommunikaatiota opetellen. Lopulta hänkin nukahti ja minulta tuli vaihteeksi itku. Olin hieman väsynyt. Miten totumme tähän uuteen, miten nopeasti kapasiteettini kasvaa, ja milloinkohan taas helpottaa…huomenna vai vuosien päästä?

Seuraavana aamuna olisin voinut nousta ja olla ärtynyt. Tendessi olla ärtynyt juuri nyt on suuri. Sen sijaan sain loistoidean: en noussut kiireellä. Alakerrasta kuului muiden ääniä, mutta vauva vielä nukkui makoisasti. Laitoin miehelle viestin alakertaan: voitkohan tuoda kahvia ja aamupalaa sänkyyn? Hän toi. ❤
Ja niinpä annoin itselleni luvan herätä lempeästi. Tankkasin energiaa itseeni yölliseen kulutukseen jälkeen, ennen kuin yritin alkaa leikkimää supersankaria. Ja niinpä sängystä lopulta nousi muillekin lempeästi “hyvää huomenta” toivottava äiti ja vaimo. Tuli hyvä päivä.

Tämä uusi vauva-arki on vienyt ajatukset mukanaan ja tuntuu vähän hassulta, että huomenna on jo jouluaatto. En haluaisi ottaa siitä turhia paineita, mutta ne tulevat ihan itsestään. Siksi (ainekin itselleni) tärkeä osa joulunvalmisteluja, ellei jopa tärkein, onkin lempeystankkaus. Sitä tarvotaan monta kertaa ja usein. Sen jälkeen on paremmat mahdollisuudet, että joulurauha säilyy omalta osaltani.

Lempeystankkaus auttaa hidastamaan ja muistamaan joulun ytimen. Joulun ydinsanoma nimittäin ei ole “kuka on ollut kiltti”. Rehellinen vastaushan on: ei kukaan. Joulunsanoma sen sijaan kutsuu ihmettelemään ja ihailemaan, seimen luo.