Vastapainoa pelolle

Heräsin aamun
tällaisen viikon jälkeen,
jolloin maailma huojuu ja
oma pääni huojuu – koronasta

Heräsin
ja mielessäni pyöri sana
“fear management”

Kuinkakohan moni on tänään peloissaan, siitä mitä jo on ja mitä ehkä on tulossa. Kuinkahan moni tarvitsee rohkaisun sanoja…

Kukaan ei voi luvata, että mitään pahaa ei koskaan tapahtuisi. Jeesus kuitenkin sanoi “älkää pelätkö”, vaikka mitä tapahtuisi.

Pelko on inhimillinen tunne
ja pelon saa sanoa ääneen,
mutta samaan aikaan,
meidän ei tule antaa pelolle liikaa valtaa.

Pelkoa ei kannata ruokkia. En tarkoita, että meidän tarvitsisi laittaa pää pensaaseekaan. Tottakai, pitää lukea uutiset ja olla perillä, mitä maailmassa tapahtuu, mutta ei kannta jäädä liikaa mässäilemään pelottavilla spekuloinneilla.

Uutisten lukeminen tarvitsee tällaisina aikoina vastapainoksi tupla-annoksen esim. psalmien lukemista ja rukoilua. Sen hedelmänä on pelon sijaan rauha.
Rauha siitä, että vaikka tapahtuisi mitä, Herra on minun paineneni, ei minulta mitään puutu.

Ukrainassa monet rukoilevat psalmin 31 joka päivä klo 17. He ovat pyytäneet ihmisiä ympäri maailmaa liittymään siihen. Sinäkin olet kutsuttu suureen väkijoukkoon, joka rukoilee päivä toisensa jälkeen n. 3000 vuotta sitten Davidin kirjoittamat sanat “Herraan minä turvaan”.

Rukoillessa, toisinaan, olen saanut kokea yliymmärryksen käyvää rauhaa. Huomaan kuitenkin, että minun pitää palata juuri nyt rauhoittavien sanojen ääreen monta kertaa päivässä.
Let it be so.

Olimme monet väsyneitä jo valmiiksi koronavuosien jälkeen. Maailman tapahtumat järkyttävät mieltä syvästi ja tuntuvat kohtuuttomilta. Mutta näihin ajatuksiin vastalääke psalmeista:

“Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää.”
Psalmit 138:7

Vaikeuksia ja ahdinkoja on ollut ja tulee olemaan. Mutta Sinä annat minulle voimaa elää.

“Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen.”
Psalmit 13:6

Palauttelua

Joulukalenteriprojekti jätti minuun jäljen. Hyvän sellaisen. Olen syvästi kiitollinen ja onnellinen. Tuntuu kuin olisin juonut raikasta vettä syvästä kaivosta. Olisi hienoa kehittää projektia eteenpäin, ehkä, joskus. Olisiko? Aika näyttää. 🌱

Huomasin myös, että projekti otti voimille. Palautuminen on ollut tarpeen. Opettava projekti tältäkin osaa. Palauttelua olen tehnyt mm. perheen kanssa rennosti oloillen ja lunta kolaillen.❄

Pikkuhiljaa uusi season, uusi vuosi ja uusi kevätlukukausi on käynnistymässä. Uusi vaihe voi joltain osin näyttää uudelta ja joltain osin vanhalta. 😏

Omalta osaltani jatkuu vielä tämä erityinen aika kotona nuorimmaisen kanssa, muutamia kiinnostavia täydennyskursseja opiskellen ja toivottavasti sopivissa väleissä myös kirjoitellen.✍💭

Hyvää uutta vuotta ja seasonia sinulle!

Luukku 2 – Alussa

Joulukalenterissa availlaan Jeesukseen syntymään liittyviä lupauksia tuhansien vuosien takaa ja hahmotellaan Tarinoiden Tarinan ääriviivoja. Lämpimästi tervetuloa mukaan, olipa tarina sinulle tuttu tai uusi.

Alun alkuun haluan vielä sanoa, että minua jännittää ja innostaa aloittaa tämä “projekti”. Tarina – tarinoiden tarina – on paljon suurempi kuin minä. Tuntuu pieneltä sitä kertoa, mutta kerron parhaani mukaan. Tarina itse puhukoon pidemmälle kuin mihin omat sanani riittävät. Tämä mielessä aloitan.

Jotta saadaan koko tarinasta kiinni, aloitetaan alusta.

Alussa Jumala loi maailman ja kaikki mitä siinä on. Kaikki oli hyvin ja hyvää. Adam ja Eeva asuivat puutarhassa nimeltä Eden. Puutarhan keskellä oli kaksi erityistä puuta: elämän puu ja hyvän- ja pahantiedon puu. Jumala oli sanonut ihmiselle: “»Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma.»” 1 Moos. 2:16‭-‬17

Käärme (saatana) tuli ja syötti pettävät ajatukset ihmiselle (by the way, sama taktiikka yhä). Hän sanoi: ”onko Jumala todella sanonut…et sinä kuole…” Käärme (saatana) kylvi (ja kylvää) epäluottamusta Jumalaa kohtaan ja valehteli (ja valehtelee). Jeesus kutsuu saatanaa Johanneksen evankeliumissa valheen isäksi (Joh 8:44).

Ja niin ihminen huomasi, että hedelmä näytti houkuttelevalta syödä ja he söivät ja samantien kirous astui voimaan: piileskely, syyttely, häpeä, synti ja kuolema tulivat maailmaan.
“Sitten Herra Jumala sanoi: »Ihminen on nyt kuin me*: hän tietää sekä hyvän että pahan. Ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!»” 1. Moos. 3:22
Niinpä ihminen ei voinut jäädä paratiisiin, vaan joutui karkoitetuksi pois sieltä, minne hänet oli tarkoitettu. Tämän jälkeen jokainen meistä on elänyt rikkinäisessä maailmassa. Ei tarvitse katsoa kauaakaan uutisia, ympärilleen tai sisälleen huomatakseen tämän.

Heti luomisen ja lankeamuksen jälkeen, aivan Raamatun ensimmäisillä lehdillä, Jumala kuitenkin antaa ensimmäisen ennustuksen ja lupauksen tilanteen pelastajasta. Jumala sanoo käärmeelle (saatanalle):
”Minä panen vihollisuuden sinun ja naisen välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille. Hän on murskaava sinun pääsi, ja sinä haavoitat häntä kantapäähän.” 1. Moos 3:15

“Naisen siemen” tulee murskaamaan käärmeen (saatanan) pään. Monet Raamatun tulkitsijat näkevät naisen siemenen viittaavan neitsyt Marian siemeneen, siis Jeesukseen ja tämän ennustuksen toteutuneen Jeesuksen kuollessa ristillä, kantapäissään naulojen iskut, ja kun hän ristinkuolemalla ja ylösnousemisellaan mursi kuoleman vallan.

Profetian täyttymiseen kuluisi kuitenkin vielä pitkä aika.

Vielä ennen karkoitusta paratiisistä Jumala teki Aatamille ja Eevalle vaatteet ja puki heidät niihin. Jumala joutui karkoittamaan heidät paratiisista luotaan, mutta piti silti heistä huolta. Kerubit ja leimuavan miekan hän asetti vartioimaan tietä, joka vei elämän puulle.

Ihmiskunnalla olisi kuitenkin vielä toivoa: toivo, joka olisi itseämme ihmeellisempi.


p.s. Koko tarinan alkuosa löytyy 1 Mooseksen kirjasta luvuista 1-3.

* Jumala on yksi ja kuitenkin “me”: Isä, Poika(=Sana) ja Pyhä Henki. Nämä Jumalan kolme persoonaa ovat täydellisesti yhtä, vaikka erillisiä persoonia ja he kaikki olivat paikalla jo luomisessa ( esim. 1 Moos. 1:1, Joh. 1:1-4, Kol. 1:12-20). “Kolminaisuus” on yksi Jumalan mysteereistä, eikä siitä tässä sen enempää:)

Kuulumisia tästä kohtaa elämää

Teki mieli tulla sanomaan, että hei!
Mitä kuuluu? Miten voit?
Olen pitänyt taukoa blogista ja somesta.
Se on tehnyt hyvää.

Kesä oli aurinkoinen, lämmin ja
täynnä,
välillä leppoisaa,
ja välillä intensiivistä,
lapsiperheen loma-arkea.
Olihan se ihanaa, mutta toivotin arjenkin rytmeineen iloisena takaisin.
.
.
.
Olen aiemmin jakanut blogissa kirjoituksia synnytyksenjälkeisistä uupumuksesta ja niinpä kysymys, joka välillä nousee itselleni mieleen kolmannen vauvavuoden kohdalla on,
miten voin nyt?
Vastaus on: hyvin. On ihana huomata se. Voin varsin hyvin, syvästi hyvin.
Kolmen lapsen äitinä oleminen on yllättävän mukavaa. En väitä, etteikö joskus väsyttäisi tai turhauttaisi, mutta jotain on silti toisin.
Kapasiteettiä on venytetty ja se on kasvanut. Prosesseja on käyty ja se on kantanut hedelmää.
Itsetuntemus on kasvanut ja akkuja on sitämyötä helpompi ladata.
Ilo saa lepytellä juuri nyt olkapäällä usein.

Sanattoman kiitollinen olen jokaisesta lapsestamme.
Isoimmasta, joka muuttui vaivihkaa ja yhtäkkiä koululaiseksi.
Keskimmäisestä, joka silmät tuikkien kutsuu heittäytymään leikin ihmeelliseen maailmaan.
Pienimmästä, jonka jokeltelua, eleitä, ja maailman ihmettelyä on valloittavaa seurata.

Niinpä, valloittavia, rakkaita, uniikkeja ihmeitä jokainen.
.
.
.
Tauko blogista on ollut paikallaan ja saatan vielä jatkaakin. Elämä on juuri nyt yhtä muutosta ja silloin pitää välillä kirjoittaa vain itselleen. Tuntuu myös, että kirjoittamisen kanssa on jokin muutosvaihe menossa. Olen jakanut toistaiseksi sen, minkä kirjoitin edellisessä elämän vaiheessa. Jotain uutta on nousemassa pintaan, ajallaan. 🌼

Elpymispyöräily

Lapsilla ja minulla on kesäloma.
Kylläpä olemme nauttineen kesäilmoista,
yhdessäolosta ja kiireettömyydestä,
mutta kylläpä
olen myös alkanut pyöräilemään (yksin).

Kun mahdollisuus tulee,
niin hop pyörän selkään ja täysillä
läpi sireenien tuoksun ja
sivuilla vilisevien kukkaniittyjen,
kohti hetken hiljaisuutta.

Ajatukset saavat rullata, vilistä ja hidastella.

Koiranputket ovat kuin pitsiä.
Herkkiä, kauniita, taipuvia ja kukoistavia.

Ne taivuttelevat minutkin
päästämään irti turhautumisesta
ja näkemään kauneuden ympärilläni.

Ne kutsuvat päästämään irti
kontroloinnista ja
lepäämään enemmän luottamuksessa.

Ne kutsuvat iloitsemaan
taipumaan ja
kukoistamaan.

Sininen taivas ja voikukkia

Ajatukset leijailevat, lipuvat
kuin kesäpilvet taivaalla.
Lempilauluja on tällähetkellä kaksi
niiden nimet on voikukka ja voikukkia.

Alkukesä on jännää aikaa.
Silloin on lupa
vahva kehoitus
jättää murehtiminen.
Kukkivat tuomet, omenapuut, kirsikkapuut keskeyttävät harmaat ajatusketjut sanoen, katsoppa tätä!
Pyöräilessä tienvarren koiranputket, lemmikit ja puna-ailakit hymyilevät ja heiluttavat.

Alkukesän kauneus on suorastaan pursuilevaa, mykistävää.
Suljen suuni,
hiljennän murehtimisen
ja vain katson riemuitsevaa luontoa.
Hetken on helppo olla itsekin läsnä ja hymyillä koko olemuksellaan.

Olikohan minulla jotain tehtäviä,
mitä piti muistaa.
No en nyt ainekaan muista.

Lapset näkevät ja minäkin näen
leppäkertun ja muurahaisen.
Vauva tavoittelee kädellään voikukkaa.

Yhteys on väkevä lääke

Yhteys on väkevä lääke

Muistatko, kun joku aika sitten jaoin kuvan, jossa olin kynttilän kanssa?

Olin kirjoittanut kynttilään sanan “connection”. Kuva liittyi IF Gathering tapahtumaan ja pieneen konkreettiseen tehtävään kirjoittaa kyynttilään yksi sana. Sellainen sana, joka kuvastaisi jotain, mihin kokee Jumalan mahdollisesti kutsuvan.

Meinasin valita sanaksi “write”, sillä kirjoittaminen on yksi konkreettinen asia, johon koen kutsua. Unelmoin kirjoittaa lisää, vaikkakin aikaajoin (lue usein) koen paljon epävarmuutta sen äärellä.

Jokatapauksessa kirjoittamista enemmänkin sydämelläni paloi toinen sana: “connection”.

Sana on puhutellut minua jo pitkään ja siihen liittyy monia ulottuvuuksia, mutta jaan nyt sanasta jotain, mitä olen saanut lähiaikoina elää todeksi.

Eikö me lähes kaikki kaivata jakaa toisten kanssa arjen ja juhlan lisäksi meidän sisintä?

Ihmisen tärkeitä peruskaipuita on
tulla nähdyksi ja rakastetuksi.

Tällaisen yhteyden rakentuminen tarvitsee luottamusta, uskaltamista näyttää havoittuvuutemme ja aimo ripauksen tietoista toimintaa. Helppoa tai ei, se on tavoittelemisen arvoista. Yhteyttä rakentaessa saa juoruilun, vertailun ja kilpailun heittää roskakoppaan ja sen sijaan luoda kohtaamisiin turvallinen tila puolin ja toisin jakaa todellista sisintään ja kohdata toisiamme rakkaudella.

Yksi unelmistani
on nähdä enemmän
toisiamme rohkaisevaa yhteyttä

sillä jotenkin tuntuu,
että tässä ajassa
me monet ollaan kovin
yksin.

Somen ja
pintakerrosten jakamisen
jälkeen
monesti yksin.

Yksin
huoliemme,
ilojemme,
epäilystemme ja pelkojemme kanssa.

Yhteydessä
sen sijaan
valheet ja pelot hälvenee,
murheet puolittuu ja
ilo tuplaantuu.

Yhteys
on väkevä lääke pimeyttä vastaan.

Joten,
rakennetaan sitä ja uskaltaudutaan sille.

Löytöjä rukouksesta

Arjessa ei ole monestikkaan helppoa pysähtyä ja löytää aikaa rukoukselle. Kaipaan rukousyhteyttä Jumalaan, mutta monesti vilskeen keskellä tuntuu, että en ehdi, en muista. Ja niinpä riudun. En tarkoita, että ajattelisin, että rukoileminen olisi joku velvollisuus, joka pitäisi suorittaa, vaan että se on jotain, mitä kaipaan. Kaipaan keitaalle.

Rukous ei ole pohjimmiltaan pelkkä kohtelias pyyntölista, vaan yhteyttä Isään, yhdessä olemista. Jeesus avasi meille pääsyn Isän luokse* . Siksi meillä on mahdollisuus tulla Jumalan, Isän, luokse ja olla hänen kanssaan.

Alkaessani rukoilemaan joudun monesti silmätysten oman epäuskoni kanssa. Epäusko uskottelee, että rukoileminen on ajanhaaskausta, eikä vaikuta mitään. Olen kuitenkin nähnyt monta kertaa rukouksen voimaa ja saanut kokea, että se ei ole turhaa, vaan päinvastoin parasta, mitä voi tehdä.

Parhaimmillaan rukous on minulle sitä, että lepään Jumalan edessä rehellisenä, aitona, sisin paljaana kaikkine tunteineni, pelkoineni ja kysymykseneni.
Siinä aitoudessa
särkyneenä
rakastettuna
sisimmän lukkoja aukeaa.

Rukouksessa fokus muuttuu.
Asiat näyttää ensisilmäyksellä joltain,
rukouksessa toisenlaiselta. 
Rukouksessa muistan Jumalan mahdollisuudet, viisauden ja huolenpidon.
Virkistys, elvyn, muistan
kaikki on hyvin.

Meille jätettiin ohjeeksi
“Rukoilkaa lakkaamatta” . Ei vain äärimmäisessä hädässä,
ei kolme, ei viisi kertaa päivässä,
vaan pitkin päivää,
joka hetki,
sanoilla ja ilman sanoja, “Hengen antamin voimin”***
Se ei ole vaatimus, ei edes velvollisuus.
Se on mitä upein mahdollisuus.

* Ef. 2:18
** 1. Tess. 5:17
*** Ef. 6:18

Tila kasvaa

Muutama sana hänestä,
miehestäni ja parhaasta ystävästäni.

Kymmenen vuotta sitten vastasin kosintaan myöntävästi.
Vähänpä silloin vielä tiesin, miten upea hän on, miten hyvä meillä olisi yhdessä.
Olimme silloin epävarmoja, mutta taisimme aavistaa, että tässä on aineksia johonkin todella hyvään.
Vuodet ja erityisesti vaikeat vaiheet on sen näyttäneet: Hän on lahja. Me ollaan hyvä tiimi.

Ihailen, miten hän on jalat maassa ja samalla asettamassa rohkeita tavoitteita ja unelmia.
Ihailen, miten päämärätietoisesti hän tekee töitä tavoitteiden eteen.
Iloitsen, miten hän antaa tilaa kasvaa ja rohkaisee uskaltamaan.
Ihailen hänen kärsivällisyyttään.
Arvostan, miten uskollisesti ja epäitsekkäästi hän huolehtii meidän perheestä.
Hämmästelen, miten hän lahjoittaa toisinaan viisaita sanoja kuin kultaisia omenoita.
Rakastan, miten hän saa minut nauramaan, kun olen huonolla tuulella.

Rakastan opetella elämää ja kasvaa yhdessä hänen kanssa.

Uuden vuoden alussa

Tämä aika vuodesta

Hyvä hetki katsoa taaksepäin
mistä kaikesta tultiin läpi
mistä kaikesta kiittää

Hyvä hetki katsoa eteenpäin
mitä unelmia uudelle vuodelle
minkä eteen nähdä vaivaa


Reflektointeja vuodesta 2020:

Kiittäminen tekee hyvää ja ehkäpä tällaisina aikoina se on erityisen tarpeellista.

Kiitän kaikesta, mitä ja ennen kaikkea keitä elämässäni on. Viime vuotta reflektoidessa, kiitosaiheena on myös uskaltaminen.

🙏 Kiitän, että saimme alkaa odottaa uutta perheenjäsentä. Sitä on edeltänyt monta pelonajatusta; voisiko se olla enää mahdollista. Kiitän, että sain rohkeuden ja luottamuksen ja että kaikki on mennyt hyvin.

🌿 Kiitän, että sain myös rohkeuden aloittaa tämän blogin ja uskalsin aloittaa jakamaan ajatuksia ja kirjoituksia. Se on yksi tärkeä askel tällä tuntemattomalla matkalla.


Unelmia & prioirisointeja vuodelle 2021:

😍 Uutena vuotena yksi tärkeä asia minulle on,
että osaisin olla läsnä lapsille; tälle uudelle persoonalle, joka tarvitsee minua alkuun niin konkreettisesti valtavasti, mutta myös isommille, jotka ovat myös aika pieniä, vielä hetken.

😴 Olen huomannut, että läsnäolon antaminen lapsille puolestaan edellyttää unen priorisointia, joten sen aioin tehdä…siis niin paljon kuin se on tänä heräilyjenvuonna mahdollista.

❤ Toinen tärkeä asia, johon haluan panostaa tänä uutena vuonna on parisuhde. Siihen on kaksi yksinkertaista syytä: tämä yhteinen matka on huomattavasti hauskempaa, kun siihen panostaa ja toisaalta myös tiedostan, että pienten lasten vanhempina parisuhde jää helposti jalkoihin.

🌼 Haluan panostaa muihinkin ihmissuhteisiin ajan sallimissa puiteissa.

🌱 Ja muutamia inspiroivia unelmiakin minulla on, joita aion työstää sopivissa väleissä. Ne pitävät mielen virkeänä😄 hope so.

Hyvää uutta vuotta!🤗

“Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.”
Jesajan kirja 43:19